maanantai, 27. tammikuu 2014

Pieniä askeleita

Pienetkin edistysaskeleet antavat kyllä lisää potkua ja vahvistusta epämukavuuden kanssa kamppailevalle ohjaajalle. Ehkä tästä jotain hyvää joskus vielä tulee.

Vallu on onnistunut tekemään parit ihan kivat ulkotreenit, myös muille välittyy sen semmoinen hieman rennompi asenne tekemiseen. Maahamenoja se pystyy tekemään jo kivasti myös käskystä ja peruuttaessa. Se alkaa jopa ennakoida käskyä ja tarjoaa vähän semmoista ryömivää seuraamista. Täytyy nyt miettiä miten sen tekee. Vanha-Tiina rakentaisi siihen merkin, antaisi koiran ennakoida ja tehdä hyvät jäävät ja kun asennon ottaminen on hyvä, ottaisi tuon ennakoimisen pois, jolloin voisi saada vielä vähän lisää tuohon asennon ottamiseen. Mutta nyt mä mietin vielä hetken, eteneekö juttu noin. Mä siis pelkään, että tuon ketjun tekeminen saa taas sen jännityksen ja vaanimisen palaamaan, ainakin tuo tunnetila vaatii vielä paljon vahvistumista, että voin luottaa sen kestävän, edes seuraamisen yhteydessä.

Rennompi Vallu pystyy tekemään myös ihan kivoja istumisia, mitkä ilahduttivat erityisesti eilen illasta. Kun joka lihas ei ole jännitettyn maitohapoille, napsahtaa pylly maahan ihan eri tavalla. Lisäksi kuolleeseen leluun tarttuminen on mennyt hurjasti eteenpäin. Paras esimerkki eilen oli, kun pyysin Vallua haukkumisen jälkeen peruuttamaan, Vallu ei oikein malttanut kuunnella käskyä, vaan alkoi toheltaa, toistin käskyn äänestä ehkä tira vaatimusta ja se purki välittömästi paineen alkamalla etsiä palloa maasta. Pallo löytyikin monen metrin päästä, Vallu kävi hakemassa sen minulle ja sai toki palkkansa. Aiemmin se ei todellakaan ole lähtenyt hakemaan kuollutta esinettä noin kaukaa, mutta nyt oikein näki, kun lamppu syttyi koiran päässä. Harmi vaan toki, että käskyhän oli täysin väärä, mutta olin kyllä todella iloinen ettei se totellut =).

Myös Ria teki ihan kivat treenit. Istuminen on saanut niin paljon varmuutta, että en voi uskoa sitä todeksi. Vielä kesällä sanoin, etten tule ikinä pääsemään Rian viereen palaamaan liikkeessä istumisessa ilman, että sen tarttee kääntää päätänsä pois rauhoitelevana eleenä. Mutta nyt sen ei enää hetkeen ole tarvinnut, se ainoastaan nuolaisee kerran-pari hermostumistaan. Toki myös asento tulee varmemmin ja nopeammin, kun koira luottaa itseensä. Samoin käskytys ei ole enää niin tarkkaa ja voin antaa käskyn terävämmin mikä varmasti terävöittää myös tekemistä. Myös seisominen on varmistunut ja siinä on jäänyt nyt vähän itsestään se ylimääräinen askel pois. Lisäksi enää Ria ei sotke näitä kahta niin kuin se joskus on niitä sotkenut. Myös kaukot toimivat ihan kivasti, ei niillä ehkä kymppiä herahda, mutta pisteille päästään kuitenkin =). 

Oho, lipsahtipas positiivinen päivitys =). Noh, paskojahan noi on, ei kai tässä muuten tarttisi tuommoisten asioiden kanssa painia ;-). Mulle niin sopisi paremmin semmoinen Jimi-tyylinen koulutus: kovaa ja korkealta päin mäntyä, pikku keskustelu, karvat suoriksi ja uuteen nousuun, joskus jopa ennen karvojen suoraksi ravistelua. Mutta nyt pelataan näillä korteilla ja kyllä mä vielä joskus opin tästä tykkäämään. Viimeistään toivottavasti silloin kun se lopputuloskin näyttää vähän toiselta kun Jimin kanssa aikanaan =)

torstai, 23. tammikuu 2014

Rennon letkeää, tai sitten ei

Laitetaan vähän treeniblogiin pitkästä aikaan jotain siitä treenaamisestakin, kun viime aikoina on ehkä se puoli ohitettu aika ylimalkaisesti.

 

Otsikko viittaa lähinnä Vallun treeneihin, joista puuttuu semmoinen rentous tyystin. Etenkin koiralta, mutta todennäköisesti myös ohjaajalta. Valluhan on vilkas vilpertti, aika aktiivinen etenkin kun sitä on siihen suuntaan yritetty rohkaista. Mutta se vaanii todella helposti. Tai sitten mun tyyli vaan tekee niistä tuommoisia jökkijöitä =(. Muuten tämä ei ole niin ongelma, mutta jäävissä se on todella suuri ongelma. Istumista on tehty jo puoli vuotta ja siinä on vähän otettu aikalisää. Vallua ei koskaan palkata istumisista ja niistä ollaan saatu hitaita, mutta yksiosaisia. Nyt jatketaan näin ja koitetaan sitten vähän nopeuttaa niitä kunhan saadaan tuo yksiosaisuus pysymään. Myös Vallun maahanmenot ovat nihkeitä. Siinä missä Ria vaanimisongelmineen väistää maahanmenossa erinomaisesti oikeaan suuntaan, ei homma toimi Vallulla samalla tapaa. Joten tämäkin liike ehdittiin jo aloittaa alusta. Oon nyt "naksutellut" Vallulle maahanmenoja oman tarjoamisen kautta ja yhdistänyt niihin eri käskysanan. Se toimi tällä hetkellä kohtuullisesti jo liikkeessä kun peruutan, saas nähdä miten se kestää ikinä seuraa-käskyn kaverina. Seisomisen kanssa sen sijaan ei onneksi ole yhtä suurta ongelmaa, koska se ei vaadi kuin jähmettymisen =).

Lisäksi Vallu on opetellut nostamaan "kuolleita" esineitä. Vallulla ei tee tiukkaa ottaa suuhunsa eri materiaaleja, mutta se ei ole pätkääkään kiinnostuneista kuollesta esineistä. Esim pallo paikallaan ei herätä siinä mitään tuntoja. Joten nyt sitä asiaa on opiskeltu ihan teknisesti ja oman hoksaamisen kautta ilman ärsykkeitä. Välillä näyttää lupaavalta, toisinaan sitä miettii miten ne piuhat voivat vaan olla niin pitkät.

Rian kanssa ongelma on sen vaikeus luoda aktiivisuutta. Ja jotenkin tää korostuu tässä tokossa, jossa tehdään temppuja kaukana ohjaajasta siinä missä pk-tottis tapahtuu lähellä mua, jolloin mun paine auttaa siinä aktiivisuuden pysymisessä. Joten treenejä on suunniteltu niin, että koira tekisi sitä aktiivisuutta. Joskus Rialla on erinomaisia päiviä ja niinä päivinä on vaikeaa uskoa millainen ongelma tämä voi olla. Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut jopa niin, että jos Ria ei tiedä tarkalleen mitä häneltä halutaan, se tarjoaa jotain. Jimin kanssa tämmöinen asia on ollut itsestäänselvyys, mutta Rian kanssa siitä on tullut asia, jota on oppinut arvostamaan.

Ruuduissa Ria osaa häiriöttämässä tilassa hakea hyvin ruutuun. Ria saa lähteä ruutuun kun se katsoo sitä (tää on sille vaikeaa kun kontaktin pitäminen on aina turvallisin vaihtoehto) ja se on jopa alkanut karkailla ruutuun. Tämä oli pakko vaihtaa  kuitenkin näin, koska kontaktista lähtiessä Ria meni aina oikeasta sivusta sisään. Kun se katsoo ruutua, se menee etulaidasta sisään.

Uusi aktiivisuus on tuonut myös jopa sen, että joskus se on mennyt kierrättäessä maahan jopa suhteellisen rennosti. Ria pystyy tekemään erinomaiset maahanmenot mun lähellä (kiitos sen paineen) mutta maahanmenot ovat todella haastavia kauempana minusta.

Kaukoissa vire alkaa ehkä vähän tasaantua, eikä mun tartte olla ihan niin pelottava, että se malttaa tehdä niitä vähän paremmin. Tunnari on edelleen ihan alussa. Metallia koitettu joskus viime kesänä, mutta sen ei pitäisi olla sen perusteella mikään iso ongelma. Ei Ria siitä tykkää, mutta toisaalta se tietää, että jos jotain lähetän hakemaan niin myös odotan, että se mulle tuodaan. Noina hetkinä sitä muistelee lämmöllä niitä universumin kamalimpia esineruututreenejä, joiden peruja tämäkin asia on.

Seuraavat isot asiat on toki Rian tunnari ja Vallun nouto + eteenlähetys. Tarkoitus olisi saada Vallun tottista koekuntoon jo ensikesäksi. Tarvitaanko sitä vielä silloin, sen näyttää sitten kevät.

Lisäksi rakennan Vallun esineruudun pohjat nyt ekaa kertaa ihan vaan ilman etsintää lumisella kentällä. Jotenkin Vallun ajatus ei pysy kasassa, eikä se ole motivoitunut nostamaan noita kuolleita esineitä, joten viime kesäiset ruututreenit eivät minulle riitä, vaan haluan nähdä toisenlaista päämäärätietoisuutta. Ikinä en tämmöistä ole koittanut, enkä ole kenenkään kanssa puhunut joka olisi koittanut, mutta aika näyttää tuoko se mitään hyvää. Vallu käyttää herkästi nenäänsä, joten toivon että se kuono saadaan aikanaan auki.

maanantai, 13. tammikuu 2014

Vanha pakettiin ja uutta kohti

Vuosi 2013 on paketissa ja blogit täyttyvät toinen toistaan upeammista muisteluista. Noh, meidän blogissa ei ole pelkoa tuloshehkutuksesta.

Ria sai tällä kaudella rimpuiltua JK2 ja JK3, joista olen kyllä iloinen, etenkin voittajan ekasta koularista ekalla yrittämällä. Jos JK2 ois jäänyt saamatta niin pettymys olisi kieltämättä ollut sitä luokkaa, että Ria olisi ollut eläkkeellä ennen kuin olisi ehtinyt kissaa sanoa.

Ja muuta ei sitten saatu tai edes koitettu.

Miksi näin? Tokon voittajan korkkaus kaatui jo viime talven treenaamattomuuteen ja kesällä en edes halua moiseen aikaani haaskata. Sen tiesin siis jo keväällä joten asia ei edes vituttanut. FH-koe taas kyllä harmittaa ja lähellä kokeeseen meno olikin. Mutta liian vähän treeniä tässäkin, jotta olisin voinut luottaa koiran suorittavan. Ylläri pylläri, Rian jälkeä ei vanhetetakaan 3 h ihan heittämällä, vaan ne epävarmuudet tulee koulutella myös siellä. Tää ehkä kaivelee ihan vähäsen.

Vallulle kaavailin myös BH-koetta ja sen se olisi kyllä toki tehnyt, mutta kun aloin räjäyttelemään liikkeitä uusiksi (etenkin istumisen) ei ajatuksessa ollut mitään järkeä. Tänä vuonna toki BH-koe ja jotain muuta pitäisi meidän pikkumustankin suorittaa ja kyllähän siinä koirassa palikoita on.

Sitten muuta: Ria juoksi joulun aikaan, vuosi vaihtui Venlan oksennellessa nukutusainetokkurassa, kukaan ei pelännyt raketteja, Rian hännän haava aukeni, vuosi märkää ja meni kiinni uudestaan tällä kertaa näyttäen paljon paremmalta. Jimin liike on näyttänyt paremmalta, kunnes eilen se ontui taas takastaan. Muuten se on lenkeillä minusta taas saanut takapään käyttöön vähän enemmän voimaa ja askeleeseen pituutta. Ja alkanut taas venytellä takapäätä ja selkää paremmin. Mutta hieroja-aikaa odotellessa.

No mitäs sitten tällä kaudella?  Sitä olenkin kovasti miettinyt, mikä olisi järkevää, mutta motivoisi harjoittelemaan järkevällä tavalla eikä nykyisellä tyylillä, jolloin valmista ei tule millään.

Rian kanssa haaveissa olisi vihdoin korkata tokon Voi-luokka ja sitä ei toki tehdä jos ei ykköstulos minun käsityksen mukaan ole mahdollinen. Koska en ikinä ole tokossa käynyt kokeissa noin korkeassa luokassa (ja muutenkin siis vain ne kaksi kertaa Rian alemmissa luokissa) pieni epävarmuus liittyy minun käsitykseeni ykköstulokseen riittävästä suorituksesta. Mottona tokossa on yhä edelleen "Mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon" joka on treenikavereiden suussa taipunut  muotoon "En mä oikeastaan halua harjoitella, mä haluan mennä sinne kokeisiin".

Jäljellä katson miltä se voittaja alkaa tuntua. Jos näyttää, että ykkösiä voisi olla tulossa, niitä koitetaan. Jos siltä ei vakuta, niin me annetaan olla. Mä oon sanonut Riaa luokat vaihtuu -koiraksi ja sen se nyt on sitten tehnyt. Toki ruuvissa on vielä säätövaraa, katsotaan mihin se riittää. Sen tiedän, että jos uutta ruuvia tarttee alkaa rakentamaan niin siihen en enää ala. Siksihän meille tuli Vallu ettei siihen tarttisi enää ruveta.

Vallun kanssa tarkoitus on tehdä keväälle asti palikoita, laittaa niitä kesä kuntoon ja syksyllä koittaa täräyttää. Mihin asti se riittää, sen aika näyttää, mutta toki rehellisesti sanottuna tiettyä potentiaalia toki Vallussa on. Toisaalta sen kouluttamisessa on toki myös ne omat hankaluutensa.

Itselläni kouluttajana on tavoitteena koittaa nyt pitkästä aikaan oikeasti kehittyä. Mä oon niin jumahtanut omalle mukavuusalueelle, että esim tokon kouluttaminen on yhtä tuskaa kun välillä sen parhaan lopputuloksen saaminen vaatii oman ohjauksen muuttamista liian paljon.

Lisäksi sellainen oikeanlaisen nöyryyden etsiminen kuuluu ohjelmaan. Ei siis sellainen "Ehkä mä vielä joskus teen koiralle hyvät treenit"-tyylinen ruikutus vaan sellainen oikea korvien ja mielen auki pitäminen ja sopivien vinkkien kokeileminen vaikka ne ajatuksena itsestään vastenmieliseltä tuntuvatkin. Ei tässä hommassa taida valmiiksi tulla, vaikka joskus on helppoa antaa itsensä niin kuvitellakin.

 

keskiviikko, 11. joulukuu 2013

Epäonnen määrää

Viime aikoina ei kyllä ole treenattu, on vaan yritti jaksaa aamusta iltaan. Rian hännän parantuminen kesti ikuisuuksia ja kun se alkoi parantua ja karvat kasvaa, sai Ria aivan järjettömiä hepuleita. Kun Ria vielä nukkui meidän huoneessa, kun yritin vahtia ettei se pääse syömään häntäänsä, niin sain monta kertaa yössä sydänkohtauksen kun herään siihen kun Ria rymistelee pois sängyn alta järjettömällä raivolla. Lopulta haava parani niin hyvin ja minun univaje alkoi olla sitä luokkaa, että Ria siirtyi taas nukkumaan pois meidän huoneesta ja Jimi sai valtakuntansa takaisin.

Muuten kotielämää on säestänyt yhden lapsen kuumeilu, toisen munuaistulehdus jonka aiheuttaja on estolääkkeenä toimivalle antibiootille resistentti bakteeri, tiskikoneen hajoaminen, uunin ylävastuksen pasahtaminen ja vielä auton kytkinkin sanoi työsopimuksensa irti. Kun sitten tulin yksi päivä kotiin ja vastaan tuli takatassuaan nilkuttava Jimi kuppi meni nurin ja mun oli pakko avautua sille, että se ei nyt vaan kertakaikkisesti voi sairastua tähän hetkeen vaan jos se nyt aikoo ontua niin purkoon hammasta kuukauden ja alkakoon ontumaan vaikka kuukauden päästä. Ja kilttinä koirana Jimi päätti tätä omistajan epätoivoista purkausta totella. Eihän se liikkeistään ihan normaali ole, joten jotain jumeja siellä varmasti on.Hierottavaksi se nyt pääsee ihan ammattilaisen käsiin ja saa mun ikuisen kiitollisuuden tästä hampaan puremisesta.

Ja sitten toki Ria aloitti juoksunsa, mutta ne menevät nyt kyllä todella rauhallisissa merkeissä ja varalta pidän vielä Riaa päivät töissä mukana. Jimillä on pinna vähän normaalia kireämmällä (toki se ei mikään varsinainen huumoriveikko ole ikinä), mutta on ne koirat kyllä kekseliäitä otuksia. Kun Jimin pipoa oikein puristaa, se hyppää metsään ja alkaa raivata risukkoa. Ainahan se on ollut risukosta kiinnostunut, mutta nyt ekaa kertaa on aivan selvää, että se käyttää sitä hermopaineen purkamiseen. Toimisikohan tuo ihmisilläkin?

Muuten on tottisteltu laiskasti, Ria opettelee irroittamaan istualtaan, Vallun istumiset alkavat saavuttaa siedettävää tilaa ja Vallu on käynyt aloittelemassa vähän pureskelun alkeita. Edelleen siinä on hyvää, siinä on huonoa ja treenaamallahan sen näkee mihin suuntaan kuppi kallistuu. Vielä kun jaksaisi niitä treenejä vääntää, viime aikoina vapaa-ajan vietteeksi on priorisoitu lenkkeilyä lumessa koirien kanssa ja treenit on jätetty vallan muiden tehtäväksi...

maanantai, 18. marraskuu 2013

Venymisiä

Rian tavaramerkki on venyminen. Se on koira, joka venyy kun on pakko. Ja onneksi tällä kertaa tapahtui myös ihan fyysistä venymistä. Löysin Rian hännästä patin, joka poistettiinkin aika nopealla aikataululla. Patti paljastui todennäköisesti hyvälaatuiseksi kasvaimeksi ja venymisosuus tuli hännän nahkan kanssa: Se venyi juuri sen verran ettei häntää tarvinnut poistaa vaan haava saatiin ommeltua kiinni.

Muuta meidän lauma on edennyt rennoin rantein. Rian ja Vallun kanssa on tokoiltu ja edistyminen on vaihdellut suuren riemun ja järjettömän epätoivon välillä. Pääsääntöisesti voisi kai kuvailla Rian olleen pelotavan aktiivinen ja Vallun pelottavan typerä. Toki Rian vanhat peikot (järjetön vaaniminen maahanmenossa, joka tapahtuu yhtään kauempana minusta) ja Vallun vastaavat (järjetön vaaniminen kaikissa istumisissa, mitkä sisältää käskyn) onnistuvat yleensä pilaamaan treenin kuin treenin. Mutta ehkä jotain edistymistä  noillakin saroilla on tapahtunut ja kovasti koitamme heti keväällä kummallakin korkata toko-kaudenkin uusissa luokissa.

Jimi mennä köpöttelee, tekee välillä jotain ja pääasiassa lienee vaanii ruokaa. Rapaa on sisällä aivan liikaa ja pakkanen olisi meillä jo kovasti odotettu vieras. Jaska ja Vallu on ajelleet metsäjälkiä ja minä kävin Riankin kanssa ajelemassa jäljen jonka ajattelin olevan kauden viimeinen. Tosin, taitaa Rian saikku loppua ennen kuin lumet tulee maahan =(.

Vallu kävi myös purutreeneissä ja oli asiasta niin innoissan, että söi menomatkalla puolipatukkaa täytteineen. Muuten on Vallun syömiset olleetkin vähentymään päin ja enää ei päivittän (tai edes viikottain) tarvitse koiran suoliston läpi kulkeutuneita lasten vaatteita siivoilla pihalta.  Puruissa Vallu saalisti (jopa vaanimatta), puri ja haukkui eli voidaan varmaan koittaa vielä toistekin.