Ja kylläpä on tällä viikolla haluttukin. Joka päivä olen töiden jälkeen urhoollisesti tallannut Jimille metsään koejäljen ja sitten ollaan se käyty porukalla illasta ajamassa. Jimin elämän tiukin metsäjälkikuuri varmaan =).

Jäljet ovat menneet ihan ok. Uusi ohjaaja on saanut paljon lisää varmuutta ja oppinut lukemaan koiraa, joten eilen oli aika katkaista napanuora ja päästää pojat metsään ihan kahdestaan. Hermoja raastavaa!

Kävin tekemässä itselleni ihan vieraaseen maastoon jäljen, maasto keskivaikea ja sisälsi rakasta vihollistamme suopursua paikoin aika reilusti. Jo jana oli suopursun keskellä. Jälki oli siis Jaskalle kuten koejälki, sillä ei ollut tietoa jäljen suunnasta, ainoa apu minkä tein oli kartta yhdestä tosi vaikeasta kohdasta, jossa koeohjesäännön vastaisesti tein ihme koukkauksen kun halusin vähän työstää tuota suopursuasiaa. Karttaa ei oltu tarvittu, koira oli selvittänyt todella vaikean kohdan itsenäisesti ja tässä kohtaa olikin olleet ainoat "ongelmat" koko jäljelllä.

Loppuun asti siis selvisivät, kaikki kepit nousivat ja voi mitkä juhlat autolla olikin. Tämä varmasti teki hyvää ihan jokaisen luottamukselle touhuun. Mutta jopas se autolla odottaminen on kyllä tappavaa.

Käytettiin Jimi nopsaan uimassa ja tehtiin sielle vielä ruutu, jossa oli pari esinettä, joista toinen piti piskin noutaa. Ihan hieno suoritus, toki ohjaajaa joutui vielä hieman ohjeistamaan, mutta eiköhän se siitä. Tokihan on selvää, että jos ohjaaja on kaksi kertaa tehnyt osittaisen esineruututreenin, on hän enemmän kuin valmis suorittamaan voittajaluokan esineruudun  myös kokeessa.

Eli ei muuta kun jatketaan harjoitusta

Eilen sain alennuksen huoltojoukkoihin kun Jaska otti vastuun Jimin maastopuolen treenaamisesta. Töiden jälkeen kävin tallaamassa pojille harjoittelujäljen (reippa 1000 m, 4 keppiä, 3 h vanha) tuttuun mäntymetsään ja illasta käytiin se porukassa ajamassa.

Suullinen ohjeistus koiran lähettämisestä, tarpeillaan käyttö ja ei muuta kun Jimi liinan jatkoksi ja metsään. Mikään yllätys ei ollut että koira oli Jaskan kanssa aivan yhtä innoissaan kun minunkin kanssa ja jana olikin siisti suoritus. Siitä sitten jäljelle ja ekalle kepille asti ihan ok jäljestystä. Ekan ja tokan kepin välissä iski sitten taas perinteinen ongelma, koira alkoi pyöriä ja hakea eikä millään meinannut päästä jatkamaan. Johtuiko sitten maaston helppoudesta vai Jaskan vähemmän painostavasta olemuksesta, mutta pitkästä aikaa koira malttoi innokkaasti ja ilman paniikkia selvittää kohdan ja sitä välittömästi seuranneen piikin (vaikka Jaskalta meinasi usko loppua piikissä, sillä se ei muistanut että sellaisia on olemassakaan) ja selvitti kunnialla ilman apuja tiensä kakkoskepille. Hieno homma! Siitä matka jatkuikin taas ongelmitta, seuraava piikki oli aika tyylikäs suoritus, kulmat menivät hyvin ja kaikki kepit nousivat varmasti. Varsin lupaava alku siis, tänään uudelleen vaikeampaan maastoon.

Oli jännä huomata, että vaikka olin mukana jäljellä kulkien taaempana oli Jimi selvästi hommissa Jaskan kanssa. Se toi kepit varmasti Jaskalle, ei vilkuillut minua vaikka toisessa piikissä joutui käytännössä melkein jäljestämään minua vastaan kun tulin niin paljon taaempana. Mutta näin vähän oletettiinkin homman sujuvan, jos Jimi jotain osaa (vaikka sitä ei ehkä kokeiden perusteella uskoisi, Jimi todellakin osaa jäljestää) se suorittaa sen aina halukkaasti, on ohjaajana vaikka sitten joulupukki.

Katsellaan nyt miten homma jatkuu ja tehdään päätöksiä sen mukaan sitten.

Minun urani huoltajana alkoi sen sijaan huomattavasti huonommin. Kaikki treenivarusteet oli kyllä matkassa, jälki oikein tehty, mutta vesipullo unohtui täytettynä tiskipöydälle. Ja kylläpä janoiset metsämiehet olivat asiaan pettyneitä ja eräänkin huomatuksen kuulin huollon heikosta tasosta. Selvästi tämä huoltopuolikin on todella vaativaa, täytyy tänään panostaa asiaan ihan kympillä =).

Nyt voidaan ihan rehellisesti sanoa olleemme viikonlopun kisamatkalla, sillä reissuun briardien pk-mestiksiin (ja Kemin yöttömän yön kokeeseen) lähdettiin jo perjantaina aamupäivästä. Matka vei Kiuruveden kautta (josta haettiin asuntoauto) Ylivieskan Kärkkäiselle josta kiiruhdettiin Kempeleeseen hakemaan turrien palkinnot ja tekemään evät ostokset. Vielä poikettiin matkalla Minniksen luona pentuja hypistelemään, uitettiin koirat ja käytiin Oulun kentällä treenaamassa vähän tottista.

Ria teki aika perussuorituksen. Leikki tökkii palautuksen osalta, vietti ei siirry liikkeisiin. Minnikseltä ja Markolta saatiinkin hyviä vinkkejä, joita toivottavasti saan otettua käyttöön. Myös Jimi oli normaali Jimi vieraalla kentällä. Aika epätarkka seuraaminen, jäävissä otti oikeat tosin istumisessa hyppäsi innoissaan hieman eteenpäin. Nooh, suhteellisen hyvin mielin siis lähdimme suihkun kautta nukkumaan ja seuraavan päivän koitosta odottamaan.

Lauantaina ajelimme aamusta Kemiin, löysimme kisakeskuksen ja alkoi puuduttava odottelu. Yllättäen kaikki briardit olivat suorittivat samanaikaisesti eri kentillä, joten toisten suorituksia emme juuri ehtineet ihailla.

Päivä oli todella helteinen. Otin Jimit hyvissä ajoin autosta, käytin tarpeillaan, heittelin paahtessa palloa ja koitin väsyttää ja vein sen varjoon, jossa tehtiin tottista, kontaktia, keskittymistä jne. Jimi oli ihan ok tilassa, vein sen urheilukentälle, irrotin hihnan ja annoin käskyn. Ja silloin se alkoi, kamala räyskiminen, kiljuminen ja pomppiminen. Minä en käsitä mikä sen laukaisi juuri sillä hetkellä. Oltiin varmaan 10 minuuttia ennen omaa vuoroa toisten koirien luona (myös meidän pari oli siinä), joten toiset koirat sitä eivät voinee aiheuttaa. Liekö koira sitten huomaa lievän käsien tärinän ja muutoksen äänessä ja osaa jo kerätä sekunnissa kierrokset tappiin.

No johtui mistä johtui, sitä riemua taas riitti koko rahan edestä. Jimi karjui kun vein sen ilmoittautumaan, se huusi kun vein sen paikallaoloon, se teki rauhallisen paikallaolon, ulisi kun hain sen pois sieltä odottamaan omaa vuoroaan. Seuraamisessa nähtiin sarja hyppimistä, poikittamista, ääntelyä, ohjaajan painamista, tassuille tallomista ja kamalaa sekoilemista. Mutta nyt olin jo sen verran turtunut, että kykenin ajattelemaan muutakin kuin järkyttävää häpeän tunnetta, harmistumista ja en käyttänyt koko aikaa toivoakseni että maa nielee meidät.

Ja kun oli esitetty sirkusta oli aika tasaantua vähän ja ruveta hommiin. Istuminen oli vielä vähän hidas, maahanmeno oli nopea, luoksetulo ok, seisominen kunnossa (minähän lupasin ;) ), luoksetulo hyvä, tasamaanouto huono Jimiksi, hypyt hyvät, luovutus huono, estenouto ok, luovutus huono, eteenlähetys ok, maahanmeno suhteellisen hidas. Kaikkien valmistelevat osat eivät olleet kunnossa. Ja tällä pisteitä herui Kauko Ruokolaiselta 85. Eipä järin hyvät pisteet (enkä tarkoita että tuomari oli väärässä, vaan tavoite toki korkeammalla), mutta suoritus vastaa Jimin tämän hetken koulutustasoa joka on muuten toki parempi, mutta mielentilaltaan huonompi. Eli maastoon siis matkattiin.

Ja se sitten vasta kestikin. Siinä vaiheessa kun neljännen kerran jono pysähtyy ja tuomari käy kysymässä jälkinumeroa niin jo vähän tyhmempikin tajuaa, että kaikki ei välttämättä ole mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti järjestäjiltä. Paikalle päästiin ja metsässä meitä odotti valehtelematta miljoona itikkaa, jotka olivat tuoneet mukanaan sata paarmaa. Janalta Jimmylle taas täydet (sehän alkaa olla jo aika hyvä tässä), ekalle kepille ok, tokakin löydettiin, mutta vissiin hukkasin sen, koira tippui turveojaan naamalleen, sitten pyörittiin turvetta pois, hukattiin jälki järkyttävään aluskasvillisuuteen, hieman säikähdettiin, palattiin takaisin päin, koitettiin uudelleen, ei pystytty jäljestämään, palattiin autolle ja oltiin taas vähän pettyneitä. On se vaan kumma homma ette tuo jälki suju harjoittelematta ;).

Minä olisin lopettanut tähän, Jaska ei antanut, joten ruutuun mentiin. Ja luojalle kiitos mentiin. Olin käyttämässä koiraa tarpeillaan kun Jaska oli saanut jo ennakkotietoa vaikeasta ruudusta. No tästä huolimatta ei muuta kun piski matkaan. Ruutu oli todella jyrkässä rinteessä ja ilma seisoi. Ilmeisesti monella koiralla oli ongelmia irrota tarpeeksi kauas, meillä tätä ongelmaa ei ollut vaan toki Jimi tykitti perinteitä kunnioittaen 60 m ennen kun malttoi lopettaa juoksemisen. Eka pisto meni siis jälleen kerran rakkaudesta juoksuun. No koska tiesin, että koira ollut tarkastanut oikeaa reunaa, päätin lähettää sen samasta kohti vähän keskemmälle ja tadaa, suoraan nallea kohti. Eka esine siis löytyi ja emäntä tajusi jopa ottaa sen suusta. Sitten uusi pisto aika keskeltä, sieltä takaisin tyhjin suin. Sitten vasempaan reunaan, josta aika takaa löytyi hetkellisen etsinnän jälkeen seuraava esine. Sitten kiireellä takaisin oikeaan kulmaan, tällä kertaa nenä oli auki ja sieltä takaa löytyikin viimeinen. Ensimmäistä kertaa kokeessa Jimi toi kaikki kolme esinettä ja vielä noin vaikeissa olosuhteissa. Voi että olin iloinen! Ja myös tuomari oli otettu Jimin suorituksesta, täydet pisteet valtavien kehujen säestämänä (arvostelu alkoi: "Sinulla on erinomainen koira") ja hymy oli herkässä. Vihdoinkin edes joku onnistui lähes kuten treeneissä myös kokeessa, olikin jo aika! Joten kun koepaikalta lähdettiin pois niin olin kyllä hyvillä mielin, pienestä ne ole näköjään elämässä riemut revittävä.

Illalla ei sitten enää naurattanut. Raskaus alkaa jo tuntua vähän joka paikassa, joten tottis väännettiin yhden Panadolin avulla ja maastot kahden. Jo koepaikalta pois ajelleessa olo alkoi olla aika kipeä, mutta kun ruvettiin nukkumaan niin vasta tiesin mitä kipu oikeasti on. Ilmeisesti 7 kk raskaus, reissaaminen, koko päivän jännitys ja liikkuminen, metsässä rämpiminen ja juokseminen eivät ole ihan paras yhdistelmä. Uusi särkylääke, tunti kivun sekaista änisemistä, sadan erillaisen asennon koittaminen ja vihdoin kuoleman väsynyt ohjaaja vaipui horrokseen heräten toki joka kerta kun vaihtoi asentoa yön aikana. Ei kiva.

Kouluttajana olen toki tyytyväinen, että kaikki mitä olen treenannut toimi myös kokeessa (janat, ruutu, ampuminen ja seisominen), muutenhan tuo jäljestys (ja tottelevaisuus) on toki vähän surullista kerrottavaa. No tottelevaisuuden kuntoon laittaminen on todella haastavaa, mielentilan muuttaminen on vaikeaa, mutta jälki tulee sujumaan varmasti jatkossa kun sitä nyt todellakin selvästi on alistuttava treenaamaan.

Tämä oli meidän ensimäinen asuntoauto reissu ja kaikki sujui todella hienosti. Koirista mukana oli Jimi ja Ria, joista kehkeytyi varsinaisia karavaanareita. Ne ovat todella helppoja pitää matkassa, kulkevat siinä sivussa huomaamatta.

Kokonaisuudessa reissu oli kyllä todella kiva. Tämä oli meidän perheen ainoa kesäloma reissu, joka osattiin käyttää visusti hyväksi. Meillä olisi paikka vielä ensi viikolla Joensuun jälkikokeeseen, mutta itse en enää oikein uskalla maastoja lähteä, niin kipeä yöllä olin. Joten jos ei jotain muuta keksitä niin se koe jää nyt meidän osalta käymättä, mutta asiat selviää sitten ensi viikolla tarkemmin.

Juhannus meni lähinnä akkuja ladatessa ja syödessä. Välillä jaksoin irroittautua nojatuolista koiran treenaamaan ja sitten tiukkaan takaisin peiton alle nukkumaan. Noh, välillä näinkin.

Jimin kanssa oli tarkoitus pitää tiukka jälkikuuri, mutta intoa laski jo heti perjantainen epäonnistuminen heti aamusta. Jimi ajoi todella hyvin lyhyet heinät ja huonosti pitkät (yli polven) heinät. Siellä pää nousee ja se ei tietenkään minua miellytä. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt antaa olla, mutta eihän sitä aina ihan lanttu leikkaa, joten metsään mentiin ja kovasti. Nooh, palauttava jälki tehtiin nurmikolle tuoreeltaan ja voitte toki arvata että koira ajoi aivan virheettömän jäljen, en olisi voinut toivoa sen menneen paremmin. Joten nyt ei enää noille tosi pitkille heinille mennä, suotta tapella siellä ja romuuttaa koiran itsevarmuus kerta toisensa jälkeen. Luojalle kiitos rehun teko alkaa jo olla käsillä.

Muuten ollaan vähän tottisteltu ja ammuttu. Kotona treenit ihan ok, sunnuntaina käytiin sitten Iisalmessa asti koittamassa kuinka ehdollistuma kestää. Ja olin tyytyväinen siihen kuinka se kesti. Tosin kun seuraamiseen tehtiin eka ampuminen, Jimi oli reagoimatta mutta kun sai patukan palkaksi juoksi turri se suussa välittömästi piilolle ja jo matkalla alkoi haukkua mokkea. Oli turri-parka aivan varma että siellä se mokke piiskaa hänelle paukutteli =).

Niin käytiinhän me tekemässä Iisalmessa myös ruutu ja pari janaa. Janat olivat vieraan tekemät ja sen pari tuntia vanhoja ja olin niihin ihan tyytyväinen. Etenkin kun janoja ei ole tullut tehtyä taas sitten viime kokeen. Tällä viikollahan se paniikinomainen janojen treenaaminen on taas enemmän kun todennäköistä, onhan tarkoituksena raahata urhollinen turriosasto lauantaiksi Kemiin rotumestaruudesta taistelemaan =). Esineruudun alku oli ok, kaksi esinettä nousi ihan jees. Kunnes kävi jotain tosi outoa nimittäin Jimi löysi jotain sairaan ihanaa metsästä ja kävi kaksi kertaa sitä syömässä. Nooh, tiukka ärähdys ja viimeinenkin esine sieltä nousi, mutta huono maku tuosta ruudusta kyllä vähän jäi. Pitäisi vissiin sitäkin tällä viikolla taas vähän treenailla.

Rian jäljissä ei ole ollut mitään ihmeellistä, sen esineruudun palautus oli aivan yhtä surkea kun aina ennenkin ja tottiksessa se on alkanut saavuttaa vähän jotain tasoa, leikki tökkii vielä palautuksien osalta välillä suunnattomasti ja siinä vissiin olikin tärkeimmät tyttösestä. Työmaata siis todellakin riittää, mutta eiköhän se tästä. Ei vaan pitäisi antaa itsensä lepsuilla ja luistaa treenaamisesta. Vielä 3 vk kun jaksaa niin hyvä tulee tai ainakin paras on tehty.

Liian hyvin ei koiraharrastuksen tule sujua, pääsee muuten ylpistymään. Jimi on varsin hyvin perillä tästä faktasta. Niinpä emäntää on taas kyykytetty jälkipellolla tällä viikolla urakalla.

Pari tekemätöntä päivää, innokas turri, tarkkaa työskentelyä tuntuu olevan mahdottomuus meidän perheessä. Niimpä heti maanantaina käytiin Jimin kanssa tiukka sanainen keskustelu pellolla ensin siitä kuinka juttu etenee ja sitten siitä, että miten käy koirille jotka mallaa passiivisuutta silloin kun alkaa jännittää. Tuo jälki on ainoa asia, jossa tuohon passiivisuuden tarjoamiseen on ikinä törmätty, joten myönnän etten itsekään ole järin haka siinä, mutta niin vaan loppuun asti selvittiin. Tiistaina uusinta, tosin loppu herätti jo toiveita.

Eilen sitten tein turrille uuden jäljen vesisateeseen. Pituutta 500 askelta, ikä reippa pari tuntia, makupaloja vähän, kulmia jokunen ja vaikeutena iso puoliympyrä. Jimi lähti paalulta tosi matalassa vietissä, lähti kuitenkin. Ekat askeleet aika pää ylhäällä, tarkensi, alkoi nousta vietissä ja eka kulma teknisesti päivän paras. Alkuun mulla oli tyhjää 97 askelta ja ekan kulman jälkeen 20 askeleen päässä oli eka palkka, yllärinä rakas narupallo. Voi sitä koiran ilmettä kun se tuli narupallolle. Jimi ajoi hyvin pää maassa ja törmäsi aivan narupalloon, alkoi mennä maahan ilmaisun merkiksi kunnes tajusi mikä siinä oikein on. Rakkain esine päällä maan ja siitä se riemu repesi. Narupallo oli jäljellä siksi, että saisin koiran vapautettua jäljellä liiasta paineesta ja homma toimi odotetusti. Kun pienen leikin jälkeen jatkettiin matkaa niin Jimi oikein vinkaisi innosta kun sai käskyn lähteä jatkamaan. Loppu mentiin taas turhankin kovassa vietissä, teknisesti siedettävästi. Lopussa oli esine, jonka ilmaisu oli kyllä huono.

Olin todella tyytyväinen jälkeen. Takana kaksi sairaan vaikeaa jälkeä, koiralle todella raskaita. Siitä huolimatta turri lähti matkaan, teki itse työskennellessä ilman palkkaa itseensä lisää viettiä niin että oli ihan ok tilassa narupallolla. Ja juuri tuo oli se asia mistä minä olin kaikista iloisin, sillä se on kokeessa kuitenkin se tärkein asia, että oppisi varmistumaan työskentelystä ja sen sujumisesta, ei niistä palkoista. Lisäksi en tietenkään halua palkata koiraa laskevaan viettiin / huonossa tilassa olemisesta joten oli todellakin hienoa, että se Jimi hoiti homman kotiin.

Illalla tehtiin myös tottista ja ammuttin Jimille. Ampumisissa ei ylläri ylläri mitään ongelmaa, kaikki jäävät olivan ihan ok, seuraaminen passeli ja eteenmeno meni ihan mukavasti palkalle. Eli varsin kelpo treenit.

Hyvä päivä siis kokonaisuudessaan.

Tällä viikolla lähti myös kauden viimeiset ilmoittautumiset kokeeseen, montaa kertaa ei enää tartte jännittää. Niitä tosin jännitetään sitten sitäkin hartaammin mikäli vanhat merkit paikkansa pitää. Nyt alkaa jo välillä huomata, että väsyttää ja olo on niin tukala, että koiran treenaaminen ei välttämättä ole ihan ensimmäisenä mielessä kun kotiin tulee töiden jälkeen. Mutta jos nyt vaan terveys kestää niin vielä kuukausi pitäisi saada tiukasti treenailtua, toivottavasti sitten vähän kevyemmin vielä pidempään. Rian jäljen tekeminen on lähes hankalinta koko treenaamisessa mahan takia, mutta onneksi siihen on apuja tullut enemmän kuin kiitettävästi. Luksuspalvelua päästä valmiille jäljille vain ajamaan, muussa tilanteessa olisikin treenit jääneet vielä vähemmälle kun mitä nyt on treenattu. Ehkä tämä tästä tai vaihtuu ainakin syksyllä toisenlaisiin ongelmiin =)

Eilen sain pitkästä kuvattu turrien tottiksia. Samalla määritän nyt ihan julkisesti millaiseen koesuoritukseen olen Jimin kohdalla tyytyväinen kuvamateriaalin avulla. Nämä ovat siis aivan Jimin rutiinisuorituksia, niitä ei ole hiottu, koiraa ei ole prässätty tms. Se on vaan otettu takapihalle ja ruvettu tekemään. Eli parempaan se toki pystyy, mutta jos se joskus tällaiset suoritukset kokeessa tekee niin olen onnellinen, pisteistä viis.

http://s155.photobucket.com/albums/s301/_TiinaJ_/?action=view&current=003-4.flv

http://s155.photobucket.com/albums/s301/_TiinaJ_/?action=view&current=005-4.flv

http://s155.photobucket.com/albums/s301/_TiinaJ_/?action=view&current=009-2.flv

http://s155.photobucket.com/albums/s301/_TiinaJ_/?action=view&current=008-4.flv

Toki noissa omat virheensä on ja parannettavaa löytyy, mutta tuollainen koesuoritus siis tyydyttäisi kyllä.

Sitten Riasta myös. Tässä on ihan tavallinen Rian leikki pätkä, hyvin näkyy myös pikkutytön ongelmat tässä, mutta eipähän lopu ainakaa tekeminen kesken.

http://s155.photobucket.com/albums/s301/_TiinaJ_/?action=view&current=015-3.flv

Kiikun kaakun on nyt Jimin peltojälki, raja teknisen epäonnistumisen ja nappisuorituksen välillä on aika pieni. Tiistaina raahasin urhoollisen karvaorkesterini jälleen kerran Jaskan valmiiksi tekemille jäljille. Jimin jälki oli lyhyt, mutta todella vaikea, koira oli aivan tiloissaan, teknisesti ei mikään kehuttava, mutta selvitti homman kunnialla.

Eilen sitten tein itse jäljen Jimille, annoin vanheta sen 3 h ja turri pellolle järkyttävässä tuulessa. Ja mitä turri tekee, tulee autosta innoissaan, ottaa vanhan jäljen keskittyneesti ja varmasti ja ajaa nakuttaa yli 90 p jäljen. Pari pientä kauneusvirhettä, mutta olosuhteet olivat todella haastavat, täällä oli nimittäin eilen varsinainen myrsky.

Eilen jälkeä ajellessa ei voinut kun ihastella jälleen kerran koiran ja lajin hienoutta. Toinen tekee töitä erinomaisessa mielentilassa, panee parastaan, on skarppina koko ajan ja antaa itsestään kaiken. Tänä kesänä Jimistä on myös selvästi tullut esille uusi ominaisuus jäljellä nimittäin vietissä nouseminen. Jäljen edetessä alkaa koira mielentilasta huolimatta nousta ja nousta vietissään. Sitä ei huomaa suun aukeamisesta, ei hännän heilumisesta tms vaan koira alkaa työskennellä vielä voimakkaammin, se haluaisi edetä hieman nopeammin, sen tarkastusliikkeet käyvät vähän nopeammiksi jne. Nooh, teknisesti tuo nyt ei tietysti ole mitenkään paras juttu, mutta minusta ominaisuutena se on uskomaton. Jännä ajatella, että koira pystyy tiukassa paketissa, keskittyneessä mielentilassa ja pienen paineen alla luomaan itseensä lisää viettiä kun kuitenkin saa koko ajan sitä purkaa myös jäljestämiseen eli mistään paikallaolosta ei ole kyse. Ja toki lopun ongelmia ajatellen se on myös hyvä asia, voi luottaa siihen että koira todella lopussakin vielä jaksaa ja haluaa selvittää tielleen tulevia ongelmia. Kunhan aina vaan alkuun päästäisiin kunnialla ;).

Rian jäljet on menneet aika normaalisti. Olen nyt kieltänyt sitä pään nostamisesta eikä tyttö ole siitä moksiskaan. Helposti se edelleen kotona häiriötä ottaa, mutta ehkä tuo kieltäminen sitä on pikku hiljaa parantanut. Ja jatkossa toivottavasti parantaa toki vielä lisää. Ruoka sille kyllä maistuu, mutta mitään julmettua imua hommaan sillä ei ole. Tosin minusta ehkä Jiminkin imu on tässä vuosien varrella (pieni paine?) lisääntynyt, ehkä niin käy Riallekin. Mutta häiriöherkkä Jimi ei ole koskaan ollut. Nooh, eiköhän tuokin asia ole tiettyyn pisteeseen asti vain koulutuskysymys.

Koska minun koiraharrastus on tämän kevään tuntunut enemmän katastorista toiseen ajautumiselta, olin toki jo hyvissä ajoin ilmoittanut koirani peltojälkileirille. Olisin halunnut mennä Jimin kanssa, Rialla oli paikka, vaihto ei onnistuntu ja pitkällisen sompailun jälkeen en oikein tiennyt itsekään ketäs siellä treenataan.

Nooh, ajankohta oli meille mitä paskin, metsäjälkiputken jälkeen. Viimeinen viikko taplattiin pakolla pellolla, itkettiin, kiukuteltiin, oltiin järkyttävän huonoja ja yritettiin vaan säilyä hengissä. Ohjelmaan on kuulunut taas stressailua, koiran pois ottamine jäljeltä, tajuttomia pettymyksiä ja kaikkea muuta mukavaa. Joten kun la aamuna ajelin leirille olin valmis jo luovuttamaan.

Eka päivänä meillä oli kouluttajana Raahesta Kati, joka oli todella kiltti ja ystävällinen kouluttaja. Ria oli tulessa minun koirista ensin ja kerroin sen olevan suhtellisen matalaviettinen häiriöherkkä jäljestäjä. Nooh, eihän siinä nyt vietti paukkunut, mutta häiriöt se hoiti todella hienosti. Vieras pelto, vieraat koirat haukkui, kamala lauma ihmisiä perässä ja pikkulikka selvisi kunnialla. Vähän alkoi helpottamaan. Päivän päätteeksi sitten Jimi, joka teki about tämän hetkistä koulutustasoaan vastaavan jäljen. Ei siis mikään loistava, siedettävä. Kouluttaja kehui kovasti molempia karvoja ja ei ne nyt ihan paskimmat suoritukset olleet.

Koska meidän häkit on pieniä, rikki yms. yö nukuttiin sitten kahden hengen huoneessa Pirjon kanssa turrit vapaana. Jimi nukkui tapansa mukaan siivosti (nukahti kyllä Pirjon sängyn viereen, petturi!), mutta Ria päätti sitten aamuyöstä kuumissaan vähän hauskuuttaa huonetoveriani. Ohjelmassa oli mm. ovelle ramppausta, sängyssä könyämistä, tuolin siirtelyä yms. Tosi hienoa! Viiden aikaan itsekin havahduin ja luulin että likalla on pissihätä. Ei ollut ei, ainoastaan kuuma ja kun aukaisin ikkunan niin jopas alkoi Riallekin uni maistua aamun asti.

Sitten taas paahtava jälkipäivä pelloilla. Tällä kertaa otin vaan Jimille treenin, koska se oli minusta minulle, koiralle ja ryhmälle parempi oppimishetki. Jimi taas lähes viimeinen ja se oli kuin hyrrä kun otin sen pois autosta. Koko päivä louskimista tulisessa autossa auttaa koiraa toki löytämään seesteisen mielentilan. Ensimmäiset matsit tuli jo tiellä kun koira sinkoili, kiskoi ja haisteli ympäriinsä ja minulta meinasi päästä jo itku. Olin ihan varma että pieleen menee. Tällä kertaa meillä oli kouluttajan Kuopiosta Tita, joka jo viime keväänä näki Jimin surkean suorituksen.

Pala kurkussa raahasin piskini paalulle ja lähetin. Ja jättiyllätykseksi Jimi lähti ihan jees. Se teki kovasti töitä, sain vinkkejä omaan ohjaamiseen, se oli oikeassa mielentilassa. Lopussa sitten vastatuuli ja esine oli liikaa (vanha ongelma) mutta muuten suoritus oli Jimin tämän hetken koulutustason ylärajoilla.

Ja tällä kertaa ei saatu haukkuja vaan päinvastoin. Tita kehui koiran moottoria (vuosi sitten se oli vain hädin tuskin riittävä), tekniikka oli riittävä ja koiran mielentila ja keskittyminen hyvät. Huh helpotus, niin monta kertaa putkeen meidän peltojäljet ovat menneet päin persettä tällaisissa tilanteissa, että ohjaajalle tuli jo onnistuminen tarpeeseen.

Mitä vuodessa on sitten tapahtunut? Kuinka koiran ominaisuuksissa on tapahtunut tuollainen muutos? Noh, eihän niissä mitään muutosta ole tapahtunut, minusta kyse on lähinnä siitä kuinka koira on koulutettu. Vuosi sitten se oli teknisesti aika löysässä kunnossa, myös mielentilaan ei oltu kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Joten tänä vuonna olin onnistunut kouluttajana vaan sen verran paremmin, että Jimikin sain mahdollisuuden väläyttää niitä todellisia ominaisuuksiaan, eikä leväperäinen kouluttaminen ollut sotkenut koiraa. Eli ehkä tämä vuoden kestänyt kuuri on jotain tuonnut, mutta liian paljon on vielä tekemättä. On kuitenkin helpottavaa tietää, että oikea tie on tullut valittua, välillä on nimittäin epäilyttänyt sekin.

Kiva leiri, upeat kelit, hyvät ruuat ja hauskaa seuraa. Koko komeuden kruunasi toki auton hajoaminen n. 30 km ennen kotia. En enää jaksa muistella monesko kerta tämä oli lähes putkeen, ihan sama. Siellä sitten istuttiin koirien kanssa paahteessa ja odotettiin pelastajia. Voi kai sitä viikonlopun huonomminkin viettää.

Ja juuri kun pääsin vähän "kehuskelemaan" kehittyneellä ohjaamisella niin pilkka käy omaan nilkkaan. Käytiin siis la kokeessa Kiimingissä, ei tulosta.

Aamu alkoi metsällä, sain arvottua taas itselleni viimeisen jäljen. Myöskään arpaonnea minulla ei ole yhtään. No odoteltiin ja odoteltiin ja paikallinen mies kävi jo varoittelemassa, että maasto näyttää janalla siedettävältä, mutta on tosi järkkyä kauempana. Ja oikeassa oli. Jana oli Jimille aivan omituinen, aika rauhallinen, se "keskeytyi" ihmeellisesti jonkun ihanan hajun tarkastamiseen, jatkoi itse ja otti jäljen oikeaan suuntaan. Täydet pisteet taas, aika omituista. Jälki lähti hyvin helpossa maastossa ja eka keppi löytyi. Hieno koira! Sitten jäljestettiin, kaatuiltiin, kiipeiltiin, hypittiin ojien yli, selviteltiin, kaatuiltiin, rämmittiin, kasteltiin kengät, juotiin, kaatuiltiin, hypittiin ojien yli ja sanoinkos että kaatuiltiin? Eli maasto oli todellakin melkoinen. Olin jo ihan varma, että hukka tuli, mutta kohta Jimi teki pari niin tarkkaa piikkiä että tiesin että jäljellä ollaan. Vihdoinkin sitten nousi yksi toinen keppi ja kohta oltiin taas tiellä. Minä tietty päättelin siinä olevan tien ylityksen ja yritin vielä haravoida toiselta puolelta, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Tulos oli siis se, että koira jäljesti äärimmäisen vaikeassa maastossa koko jäljen, mutta ilmaisi vaan kaksi keppiä. Olin joka tapauksessa tyytyväinen, se teki todella kovasti töitä maastossa jossa me ei todellakaan treenata ja selvitti kaikki vaikeudet. Miksi kepit sitten jäi, heikohko keppimotivaatio, todella runsas aluskasvillisuus (suopurso) ja koiran totaalinen väsymys lienee osa syytä. Jälkimotivaatio onneksi oli niin kohdallaan, että loppuun taisteli.

Nooh, päätettiin treenata koko rahan edestä ja ottaa toki ruutukin. Koira suoraan jäljeltä ruutuun, juottaakin ehdin vasta siinä ruudun reunalla tiellä. Kissanruoka purkkiin, hanskan haku ja kaveri hommiin. Eka tarkistettiin toinen reuna, koira palasi tosi nopsaan minun luokse ja ihmettelin sitä suuresti. Ajattelin raasun olevan niin väsynyt ettei jaksa hakea. Sitten toinen pisto keskeltä ja taas sama homma. Ehdin jo kirota että ei tästä tule mitään ja siirryin eteenpäin. Siellä sitten koira pyöri ihmetellen loppuajan eikä tuonut siis mitään. Tai näin minä luulin. Todellisuudessa Jimi toi kolmen ekan piston aikana (alle 1,5 min) kaksi ekaa esinettä, minä en vaan nähnyt niitä. Koiran iloinen palaaminen minun luo ei ollut siis väsymystä vaan sitä, että tehtävä oli suoritettu. Minä en nähnyt esineitä koiran suussa, otin vaan sen hallintaan ja lähetin hakemaan uutta. KAKSI KERTAA! Oli siinä tuomarilla ja ruudun henkilökunnalla vähän ihmettelemistä, että mitä tuo akka touhuaa =(. Ja olin kuolla häpeään kun ne minulle esineet etulinjalta noukkivat, jonne hämillään oleva koira oli ne sylkenyt. Ei vaan voi olla totta! "Arvostelu" olikin sitten koiran kehumista ja ohjaajan kovistelua, mutta minkäs teet, vahinko oli jo sattunut. Ja autolla olo oli todella surullinen. Nooh, jos jotain positiivista, koira toimi kokeessa kuten kotona ja siitä olen kyllä todella iloinen. Toinen positiivinen asia on se, että kysessä oli Jimi. Tänään kun teen sille palauttavan ruudun niin tiedän, että se lähtee sinne kun eilen ei mitään omituista olisi sattunutkaan. Ja tästä eteenpäin tarkistan sen suun koetilanteessa kyllä aina.

Lopuksi tottis johon mentiin suoraan esineruudusta. Eli Jimille tuli sairaan tiukka putki. Ja tokihan se näkyi koiran suorituksessa. Tein viettitottista pikku pakotteilla parkkipaikalla ennen kentälle menoa. Koira oli todella hyvässä tilassa. Vein odottamaan sen omaa vuoroaan, se oli todella hyväsä tilassa. Tuomari hävisi paikalta toimistoon juuri tässä välissä ties kuinka pitkäksi aikaa ja jännite vähän lässähti. Tuomari palasi ja huomautti, että minulta puuttuu numerolappu. Voi ei, jo toinen iso moka. Nooh, Jaska haki sen minulle juosten, mutta siinä vaiheessa (ja Jimin tietäessä Jaskan olevan ihan lähellä) koira lässähti taas tuttuun koetilaan. Kun vielä eka oli paikallaolo niin homma oli selviö, ei tule toimimaan.

Paikallaolo erinomainen, tämän Jimi osaa. Seuraaminen oli kamalaa, kuitenkin pari pistettä siitä. Istuminen tuomarin mielestä hidas, minusta ei mitenkään erikoisen hidas, olisko ollut EH. Maahanmeno tuomarin mielestä hidas, minusta ei näyttänyt erikoisen hitaalta, olisko ollut EH, seisominen tyypillinen koesuoritus, ehkä pari pistettä siitä. Tasamaanouto siedettävä, palautus loppun hidas ja vähän kaukana, kapulan nosto ja kääntyminen toimi, olisiko saanut erinomaisen, hypyssä ponnisti tullessa, oisko ollut hyvä, estenoudossa pari mäkläystä luovutuksessa, ehkä EH ja sitten eteenlähetys. Siinä Jimi ei edennyt mitenkään tajutonta vauhtia Jimiksi, toki reipasta laukkaa. Kenttä ei mikään pitkä ja ajattelin jos että montakohan käskyä tarvitaan että uppoaa. Ehti ihan kentän päätyyn, annoin käskyn, teki kaarroksen minua kohti kun lähes aina ja upposi Jimiksi nopeasti maahan. Ja arvosana tuo kaarroksen takia hyvä. Tuosta olin kyllä erimieltä, mutta ainakin tasamaanoudossa saatiin kyllä niitä pisteitä takaisin niin, että lopputuloksessa ei ainakaan miinukselle jääty. Kokonaisuutena siis alun epävireisyydestä ja lopun selvästä väsynyydestä johtuen 87 pistettä ja kokeen toiseksi parhaat pisteet. Eikä mitenkään kehuttavalla suorituksella, hitsin vitsi.

No sitten plussat ja miinukset. Plussaa oli koiran halu selvittää jälki, koiran oikea mielentila ruudussa ja koiran oikea mielentila tottiksen alussa ennen odottelua. Miinuksia ei varmaan tartte sitten edes luetella. Lisäksi päivä oli Jimille äärimmäisen raskas, kaikki suoritukset aivan liukuhihnalla, hyvä että juoda ja pissiä ehti välissä kun aloin jo viritellä seuraavaan. Mutta niin vaan pikkupoika tekee parhaansa vaikka siitä näki että väsynyt se on. Eli uskaltaa vähän tuollaisella tiukemmallakin aikataululla luottaa koiraan.

Seuraavassa kokeessa (kuukauden päästä) lupaan ja vannon, että Jimin seisominen ei ole enää tuollaista tuskailua, vaan se seisoo kuten tiedän että se osaa, enkä edes usko tuon olevan tiukissa kannattimissa. Korkeintaan 10 treeniä ongelmaan ja ollaan taatusti  jo aika hyvällä mallilla, 3 treeniä ja tekee jo harjoituksissa taatusti hyvät seisomiset poikkeuksetta. Koska seuraavaan kokeeseen on noin pitkä aika, me unohdetaan nyt metsäilyt tyystin ja siirrytään kokonaan pellolle. Tiukka peltojälkikuuri alkaa ja sen toivon myös tuovan taas hallintaa, painetta ja tarkkuutta metsään ja koiralle pikkasen tiukemman ilmeen sinne, nythän se on siellä varsin vapautunut. Pyssy pitää jostain vielä hommata, että päästään ampumaan. Eiköhän tämä tästä taas jotenkin lähde sujumaan, ohjaajan koekammo alkaa kyllä tällä tahdilla hieman laantumaan, vaikka nukkumaan ja syömään ei edelleenkään pysty kun koe lähestyy.

niin ei edes harmita.

Eli käytiin taas kokeessa, ei tulosta tällä kertaa. Aamusta ajelimme Jaskan kanssa kokeeseen Joensuuhun, 17 koira, tottiskarsinta ja 10 parasta pääsee maastoon. Toki tänäkin aamuna jännitystä oli ilmassa, mutta ei ehkä ihan yhtä paljon kun edellisellä kerralla. Nyt itsekin tiesi, että kyllä me siihen koulariin pystytään, vähän huonompanakin päivänä. Mutta ei ihan näin huonona.

Jimi taas ekassa tottisparissa, mikä ei oikein sovi meille. Paineistin sitä vähän enemmän kuin viimeiksi, mutta en niin paljon kun aiemmin. Ja lopputulos on sama joka kerta, hyvin osaa koira nousta tiloihin teen sitten mtä tahansa. Jimi oli jo aivan raivona kun mentiin kentälle. Ja totta kai ensin oli paikallaolo. Hyvinhän se siellä pysyy, menin hakemaan Jimiä ja seuruutin sitä ja viereisellä kentällä ammuttiin. Ja siitä se sitten lähti. Jimi alkoi räyskiä, etsiä maalimiestä katseellaan (piiska) ja nousi sellaisiin sfääreihin, että tuolla energiamäärällä lämmitettäisiin koko Keitele yhden kylmän talven ajan. Kun vielä meidän kanssa viereisellä kentällä samaan aikaan suorittava koira haukkui tosi paljon (Jimi vihaa sitä) oli soppa valmis.

Seuraaminen oli kamalaa, se räyski taas kun sille ammuttiin, hyppi painoi ja oli todella hermostunut. Tasoittui sitten vähän loppua kohti kun sai purkaa itseään, mutta arvosana puutteellinen =(. Nyt on sitten kerätty kaikki erinomaisesta (ansaitsematon) puutteelliseen asti yhdestä liikkeestä aika samantyylisillä suorituksilla, korrektihan tuo ei ole ikinä.

Sitten alkoi jäävät ja Jimi oli jo tipahtanut toiminta-alueen tuntumaan, jipii. Istumisesta tuomari tykkäsi, minun silmään reagointi näytti hitaalta, mutta oikea asento toki. Maahanmeno sai taas erityiskehuja tuomarilta, seisomisessa reagoi hyvin käskyyn, hipsi sitten vähän perään. Jäävät siis seisomista lukuunottamatta ok. Tasamaanoudosta tykkäsin itse. Ok, koira voisi olla varmempi ohjaajan edessä eli pitää kapulaa paremmin, mutta kyllä se sydäntä lämmitti nähdä Jimin kerrassaan loistava ison kapulan nosto ja todella hyvä palautus. Minä olisin antanut erinomaisen, tuomari taisi tykätä vain erittäin hyvän edestä. Hypätessä kosketti ja tässäkin saisi olla varmempi ote edessä ja ohjaajan pitäisi jaksottaa loppu paremmin. Estenouto ok, sama huomautus lopusta. Loppuun vielä jännittävä eteenlähetys. Jännittäväksi sen teki se että noin 20 m päästä lähtöpaikasta oli 4 kpl maalitolppia, joiden ohi koiran oli edettävä ihan vain parin metrin päästä. Olin varma että Jimi nuuskii ne, mutta hienosti se kiisi niistä ohi katse naulattuna kentän päätyyn. Maahan meni ekalla, nopeahan se ei ole ikinä,mutta Jimin koulutustasolle 100% onnistunut suoritus, paremmin sitä en ole opettanutkaan.

Nooh, paljon tällaisesta saa sitten pisteitä? 84 p lopputulos, 17 koirasta neljänneksi eniten pisteitä ja maastoon lähtö oli siis edessä. Ja sitten alkoikin loputon odottelu kun loput teki tottista ja toki sain vielä arvottua itselleni jäljen nro 8, joten metsässäkin odoteltiin lähes pari tuntia. Voi huoh.

Jimi teki taas hyvän janan, treenaaminen on siis kannattanut. Eteni suoraan, otti hyvin jäljen ja lähti hyvin jatkamaan. Sitten n. 5 m ennen ekaa keppiä Jimi vinkaisi, nosti tassun ilmaan ja katsoi minua. Minä julmana käskin koiran jatkaa, se jatkoi toi kepin ja matka jatkui tosi huonosti. Itse ajattelin että lähetin koiran kepiltä huonosti, mutta ehkä sen käpälä oli kipeä tai sitten ei, mistä sen voi tietää. Päivän saldo oli siis hukka ja kaksi keppiä. Toinen keppi löytyi kun otin koiran ja päätin itse mistä jälki kulkee, haravoin alueen, Jimi löysi jäljen, ajoi takajäljeen n 200 m ja löysi kakkoskepin, mutta ei enää suostunut lähtemään takaisin niitä jälkiä mitä tultiin.

Ei hyvä suoritus ohjaajalta, minun olisi pitänyt tarkastaa se ulahdus metsässä eikä ohittaa sitä vaan olkaa kohauttamalla. Viimeistään silloin kun Jimi meni ihan kuralle olisi ehkä pitänyt vähän ajatella, mutta kun se koko ajan vääntää niin minä en osannut sitä "säälitellä" vaikka eihän se olisi Jimi jos ei vääntäisi ihan loppuun asti, sattuu tai ei.

Ja koko komeuden tosiaan kruunasi sen kun vein koiran vielä esineruutuun. Alku hyvä, eka esine tuli tosi nopsaan, mutta loppu surkea ja Jimi-parka joutui käymään vielä ripuloimassa ruudun ulkopuolella =(. Sitkeästi se liikkui koko ajan, mutta ei siitä enää etsimään ollut.

Nooh, oppia tuli tästäkin ja paljon uusia treenivinkkejä. Tuo ampuminen on nyt ollut the ongelma, joten sitä täytyy treenata. Ei muuta kun pyssy lainaan ja miljoona toistoa ja yritys ehdollistaa koira siihen, että kun paukku kuuluu niin makkara tippuu suusta. Tätä joka paikassa ja etenkin kentällä / kiihdyttävissä tilanteissa. Seisomista täytyy treenata, ruudun kanssa olen edelleen vähän pihalla itse ja toi jälkihomma pitää toki katsoa uudestaan.

Jimin heikkous metsässä on se, että se ei ole paras kaveri selvittämään tuollaisia sotkuja, joku näpsäkkä metsäjälkikoira olisi homma hoitanut taatusti. Jimin jäljistä 99 % on sellaisia, ettei se juurikaan selvittele, se ajaa. Pellolla treenatessa sen selvittelemisongelmat on lähinnä luokkaa "siirtääkö koira etupäätään kuonon mukana kun tarkastaa esim kulmassa kumpaanko suuntaan jälki jatkuu", joten tuollainen hukkaaminen on molemmille ihan uutta ja se näkyi minun hätiköintinä ja koiran osaamattomuutena. Nyt kun jostain syystä se tuli piikkiin ihan väärässä keskittyneisyyden asteessa ja liian korkealla kuonolla, oli lopputulos tuollainen.

Entäs ohjaaja sitten? Merkkaa itselleen tarkkaan sen kohdan missä viimeiksi koira ollut kunnolla jäljellä, ei hätäänny ja ala itse hakemaan jälkeä. Tottiksessa aion seuraavassa kokeessa varmaan leipoa sen kovempaan viettiin ja parempaan hallintaan ennen kentälle tuloa. Olen ajoissa paikoilla ja valmistelen koiran kunnollisesti. Olen reilu koiralle ja otan sen vinkaisut yms tosissani heti. Ja seuraan kaikkea normaalista poikkeavaa sen käytöksessä (esim. juominen). Siinäpä on taas tekemistä. Suureksi ilokseni onnistuin vähän tottiksessa nyt tsemppaamaan omassa ohjaamisessani ja muistin jopa kehua koiraa lähes joka liikkeen jälkeen. Askeleita en edelleenkään pysty laskemaan =).

Pettynyt varmaan pitäisi olla, mutta muuten päivä oli todella hauska. Kokeissa käynti muuttuu heti vähän siedettävämmäksi kun mukana on "omaa seuraa", kuski ja joku joka toivoo koiran onnistuvan vähintäänkin yhtä paljon kun itse teen. Päivän kohokohta oli kun tottiksen aikana eräs pitkänlinjan saksanpaimenkoiraharrastaja etelästä tuli kommentoimaan Jaskalle Jimin tottista: "kamalaa seuraamista, heikko hermorakenne, varmaan on suojelua treenattu kun noin reagoi" jne. Loppuun sentään Jimikin sai taas kiitosta vietin määrästä: "En ole koskaan nähnyt noin vietikästä briardia." Ja kyllähän Jimiin kieltämättä pieneen kokoon on paljon saatu mahtumaan =).