on yhtä hyvä kuin minun arvaus. Vähän tältä meistä tuntui keskiviikkona kun mietittiin kuinka tästä eteenpäin.
Eli keskiviikkona ajeltiin tekemään pikaisesti treenit mukuloiden kanssa. Jimi teki tottikset ja Ria purut. Ja millain Ria puruihin tulikin, se oli oikeasti tosi tosi aktiivinen, haukussa oli kipakkuutta ja koira oli tosissaan ja mikä yllättävintä, purun jälkeen se tunsi olonsa niiiiiiin vahvaksi, että meni hyppimään maalimiestä vasten hiha suussa sitä haastamaan. Nyt pitää muistaa, että puhutaan Riasta, joten me oltiin kaikki tosi yllättyneitä tuosta alusta. Nooh, loppukohti sitä venkuilua alkoi taas esiintymään. Voi kun se nyt vaan tajuaisi, miten sen halutaan kuormaan vastaavan.
Seuraavaksi treeniksi minä ehdotin joko A) happitreenejä tai B) sellaisia tolppatreenejä jossa koira jätetään yksin ja se joutuu ratkomaan itsenäisesti tilanteet. Jotenkin minulla on tunne että Ria ihan hiffaa mitä siltä halutaan, joten ehkä jotain muuta pitäisi tarjota.
Keskiviikon perusteella minusta kuitenkin tuntuu, että ehkä tuo venkoilu on Rian tapa purkaa harjoituksen kokonaiskuormaa (ja kovia ja kuormittavia treenejä ne ovatkin). Ne eivät tule sellaisista yksittäisistä "Hui, mua pelottaa" -tilanteista vaan kuormaa kertyy kertyy kertyy ja Ria on keksinyt typerän tavan purkaa sitä. Ajattelin, josko onnistuminen (=happitreeni) auttaisi sen tajuaamaan tilannetta. Tai toinen vaihtoehto on yrittää olosuhteilla pakottaa sitä tajuamaan eli poistaa ohjaaja kuviosta. Noh, maanantaina on seuraavat treenit ja siihen mennessä pitäisi varmaan oma kanta muodostaa. Tällä hetkellä Rian ei selvästi ole hyvä olla aggressiolla vaan se tarjoilee myös omatoimisia vietinvaihtoja väliin. Mutta vaikea kai tuota tilannetta on muuten korjailla kun työstämällä koiraa myös sillä viettialueella.
Mikä on kuitenkin tosi positiivista, se on saaliilla tosi tosi aktiivinen ja se puree todella hyvin ja otteessa kuormituksen kohdistaa oikein eli alkaa vastustamaan. Ei tässä Riassa ja vuosi sitten nähdyssä turrissa kyllä paljoa samaa ole, ehkä takkuinen turkki korkeintaan.
Joulu tuli ja meni ja vuosikin ehti vaihtua. Meillä molemmat juhlat menivät varsin rauhallisissa merkeissä, kuten koko viime vuoden loppu.
Vähän ollaan treenailtukin. Puruissa ollaan jatkettu Rian hengähdystauon poistamista ja saatu aikaan hyvää ja pahaa. Hyvää on, että kun Rialta on vaadittu enemmän, se myös taas antaa niin paljon enemmän että itse kukin meistä miettiin, onko tullut pahastikin vedätetyksi. Piiskat ja muut ei enää huimaa pätkääkään. Mutta samalla tulimme opettaneeksi Rialle "tuen" (tai mikä tämän tarve nykyään onkaan, ei ainakaan liika kuormittuminen, siitä kaikki ollaan varmoja) hakemisen minulta. Ja taas olemme kaikki aivan ymmällämme.
Noh, ainakin tunnepuolella on tuota koiraa taas puhuteltu urakalla ja siinä missä se ennen joulua ei oikeasti osannut vastata uhkaan aggressiolla niin jo viime treeneissä alkoi vietin noston jälkeen meno näyttää aivan toiselta ja samalla tuon tuen hakeminen jäi pois kokonaan. Kokeeko se sitten olonsa niin epämiellyttäväksi aggressiolla että yrittää väistää pois sieltä, mutta kun pantiin kunnon rähinä päälle ei koiralle annettu mahdollisuutta kun tarjota tavaraa ulos? Mene ja tiedä, mutta kyllä tuon treenit monta harmaata hiusta aiheuttavat. Mutta siis kokonaisuutena Ria on taas ottanut ison ison askeleen eteenpäin, siinä mielessä olen kyllä todella iloinen ja onhan se ihan uskomatonta katsella pikkutyttöään hommissa kun valkoiset hampaat vaan vilkkavat harmaan karvapehkon sisältä ja haukku ja koiran otteet alkavat olla sellaiset, että enää ei mokke pääse helpolla karvoista kiskomaan.
Tottiksessa ollaan vahvisteltu juoksuun lähtöjä, tehty pikkasen taas painetta, testattu eteenlähetyksen maahanmeno ja todettu, että jäävissä mielentila alkaa pikkuhiljaa löytyä. Juoksuun lähtemisissä koira ei enää valahda tyystin epävarmaksi (olisi varmaan tämäkin kannattanut ihan alusta asti opettaa) ja eteenlähetyksistä on muodostumassa Rian bravuuriliike.
Jimi ei kamalasti ole treenannut vaan on potenut vähän etutassuaan. Eliaksen tultua ja etenkin lumien tultua metsäautoteille on koirien lenkitykset olleet vähän huonolla tolalla ja hihnassahan nuo eivät saa tehtyä kuin tarpeensa (eikä Jimi edes niitäkään), joten aina kun lenkille päästään on koirat räjähtää onnesta. Riahan on Jimiä nopeampi juoksija, mutta Jimi ei päästä Riaa koskaan ohi vaan epäreilusti toklaa sen maahan. Tästä Ria on oppinut tavan juosta Jimi kiinni, haukkua sen takana ja uusimpana Ria yrittää näykkiä Jimin persuuksia. Viikko sitten olin koko kööriä lenkittämässä ja Ria aloitti taas pelinsä kunnes Jimiltä meni hermo ja turrit päättivät vetää jäsenten väliset. Mitään vakavaa se ei ollut, paljon ääntä, ei ollenkaan hampaita, mutta tässä rytäkässä Jimin etutassuun kävi jotain. Kolmella jalalla se könkytti kotiin ja levolla jalka näyttää jo ihan normaalilta. Mutta varoen tahdon Jimiä käyttää,niillä tassuilla olisi tarkoitus painella vielä monta monta kilometriä. Samalla huomasin, että ensimmäistä kertaa ikinä Jimin anturat alkaa vähän halkeilla. Öljyä ruokaan on jo lisätty, pitää vielä kaupungista ostaa jotain rasvaa anturoihin. Rähinöitä estääkseni ja pikku-JImiä suojellakseni ollaan säännölliset lenkit pakotettu taas osaksi ohjelmaa (Ei aina mitään helppoa kun matkassa on yksi lapsi pulkassa, toinen rattaissa, kaksi koiraa irti ja yksi hihnassa ja maastoksi pitää löytää syrjäinen tien jossa saa kärryn käännettyä) ja lisäksi Rian haukkumisen suhteen on otettu nollatoleranssi.
Muutenkin lapsi-koiraperheen elämän yhdistäminen ei ole aina niin helppoa. Nuorena koiranahan Jimi veti aika paljon ja ihan kaikkea (sukset, potkuri, juoksija. pyörä, pulkka) ja suhtautui asiaan jimimäisen intohimoisesti. Nythän pyörästä Jimi on opetettu lähes pois tiukalla kuurilla ja kovalla käskytyksellä joka kerta kun se kääntyy pyörää päin. Nuo muut on sen verran harvemmin käytettyjä, että niihin koulutus ei ole purrut, mutta asia ei aina naurata, kun Jimi yrittää karkailla hiihtämään opettelevan Venlan viereen haukkumaan tai alkaa ulvoa aina kun potkuri otetaan esille ja karjuu kun pulkka lähtee liikkeelle. Pulkan suhteen tilanne alkaa olla jo hallinnassa, myös lumikolaa saamme käyttää nykyisin rauhassa. Mutta nuo sukset ja potkuri saa kyllä pikkukoiran pään tyystin sekaisin. Mutta ehkä se tästä ajan ja koulutuksen kanssa, välinpitämätöntä siitä ei varmaan ikinä saa, mutta jonkinlaista tasapainoa tässä yritetään hakea. Vedättää en enää Jimiä raaski, mutta olisi kiva kun se voisi juosta irti mukana hiihtolenkkejä ja potkurilenkkejä. Ja koirakin pystyisi rentoutumaan eikä vaan koko ajan kiihkeänä kyttäisi mahdollisuutta päästä vetämään. Voitte varmaan kaikki kuvitella miksi meillä ei koiria juoksuteta moottorikelkalla, tuo hullu varmaan kiskoisi itsensä hengettömäksi ja senkin jälkeen juoksisi vielä 100 m silkalla tahdonvoimalla. Ria on koirana kuitenkin niin erillainen eli pitäisi vetotreenit aloitella kuitenkin sen kanssa. Tuskin löydämme Rian kanssa itseämme tällaisesta tilanteesta. Ja toki ymmärrän kyllä Jimiäkin, jos 5 vuotta potkuri ja sukset on tarkoittaneet vetämistä, mistä se voi tietää ettei näin asiat enää olekaan. Ja kiihkeänä koirana Jimi kyllä kertaa mitä ajattelee, niin, että tyhmempikin tajuaa.
Jimi täyttää tänään kahdeksan ja lähettää onnittelut siskoilleen maailmalle ja pilven reunalle!
Meidän perheen hartain toive on, että näitä vuosia kertyy vielä monta monta lisää. Vielä ei vauhti liikaa tassua paina ja viime koittamalla A-estekin ylitettiin yhä tutun lennokkaalla (ja vailla minkäänlaista tekniikkaa) olevalla tyylillä
Jos saisin vitosen joka kerta kun treenien jälkeen toistelen päässäni "Se kuuluu tähän koulutusvaiheeseen" olisin jo rikas nainen. Etenkin Rian kohdalla paikkaansa pitää etteivät ne hyvältä näyttävät treenit ole niitä parhaita treenejä. Mutta toki se uskoa koettelee kun koira esim puruissa tipahtaa X määrän hihasta ja hommaa vaan tehdään koiralle hankalammaksi ja hankalammaksi. Riassa on kuitenkin se positiivinen puoli että se oppii. Se ei välttämättä näy siinä harjoituksessa, mutta seuraavissa treeneissä ei otteiden kanssa ollut ongelmaa, vaikka hommaa ei todellakaan tehty koiralle helpoksi vaan se joutuu puremaan kuorman jälkeen, se joutuu puremaan ilman kuormaa ja se joutuu aina puremaan kovasti ja yhdellä otteella tai muuten se yritetään tiputtaa hihasta. Ja voi sitä onnea kun niin konkreettisesti näkee mitä ne huonot treenit tuottavat, uuden koiran.
Sama pätee myös tottikseen. Nyt minulla on koira joka tekee hyvät jäävät ja hyvää seuraamista, mutta se ei tee niitä samassa harjoituksessa. Jos teen paineen seuraamiseen, jäävät hidastuu, jos teen paineen jääviin, seuraamisessa alkaa vaaniminen. Tilanne on ohjaajalle sietämätön ja on taas the koulutusvaiheen paikka. Pitää valita mikä on tärkeintä, laittaa se kuntoon kokonaisuudessa ja edetä sitten vähemmän tärkeisiin osiin. Ei sitä nyt sentään mopolla mahottomia!
Jimin mystinen ontuminen palasi kelien kylmettyä. Se ei onnu aina, ei koskaan rasituksessa, on luustoltaan ja lihaksiltaan ok. Paras arvaus tällä hetkellä on jonkun sorttinen vanha jänne vamma, joka sitten kylmällä alkaa himppa vaivata levon jälkeen. Se ilmenee satunnaisina n. 2 askelta pitkinä ontumisina ylösnousun jälkeen esim aamulla. Muuten koira liikkuu normaalisti.
Olen sitä vähän treenaillut sillai tarkastellen. Puruja Jimi aloitti taas uuden oppilaan harjoituskoirana ja oli ihmeen tasapainoinen. Jimi on otetta huomioimatta hyvä harjoituskoira uusille oppilaille, joten mielelläni sitä annan siihen käyttöön mikäli se ei selvästi onnut poikkeuksellisesti purujen jälkeen. Nyt mitään sellaista ei ole havaittavissa, toki verkkaan sen erityisen huolella ja se on reissun BOT:n mantteli päällä. Jospa tämä tällä menisi.
Tottiksissa molemmat on tehneet hommia myös ison kapulan kanssa, Jimin tehden todella hyviä noutoja ja Riakaan ei lisääntyneestä painosta ole moksiskaan, Ihan vikat pari askelta se hidastaa palauttaessa vauhtia, mutta kunhan kuherrusaika ison kapulan kanssa on ohi, niin puututaan sitten taas niihin vikoihin askeleisiin.
No nyt on taas paljon tapahtunut sitten viime postauksen. Suurimpana tietysti 30.9. syntynyt pojan palleroinen. Hauskana yksityiskohtana sain synnärillä ollessani puhelimeen viestin. Viesti oli Rian kasvattajalta, kuva heidän syntyneestä poikavauvastaan.
Vauva kasvaa ja syö ja nukkuu ja elämä on lähinnä kodin ja leikkipuiston väliä. Onneksi siinä matkalla ja leikkipuiston ympäristössä kasvaa hyvää metsää, joka me onkin Venlan ja turrien kanssa otettu totaaliseen hyötykäyttöön ja ruutuja ja janoja pyritään tekemään jokaisella leikkipuistoreissulla.
Ria on löytänyt sisäisen esineruutukoiransa (tai pakotettu löytämään ;-) ) ja se nakuttaa järjestäin parempia ruutuja kuin mitä Jimi tekee pysyen myös koko ajan aktiivisena, mutta ei yhtä aktiivisena kuin Jimi. Jimin uutena ongelmana on ilmennyt että vaikka se löytää monesti ekan esineen nopsaan, se ei enää nostata sen motivaatiota vaan loppua kohti se vaan juoksee ja juoksee ja juoksee ja juoksee. Lisäksi uutena on tullut että se alkaa kerjätä uudelleen lähetyksiä eli käy juoksemassa lenkin ja yrittää mallata perusasentoon uudelleen päästäkseen uudelle lenkille. Ja alussa minä niin menin tähän halpaan, nykyisin en enää ala sen juoksuinnon nostattajaksi. Mitään järkevää en ole tehnyt ongelman poistamiseksi, juoskoon sitten perkele.
Janoilla Ria on myös löytänyt aktiivisen tyylin. Tosin tässäkin ne ovat niin erillaisia. Siinä missä Jimi sinkoaa janalle tekemisen riemusta, Ria lähtee etsimään jälkeä. Sillä on ihan hyvä motivaatio, se kestää janalla kouluttamista (yrittää oikaista jäljelle koska haistaa sen tosi tosi paljon aiemmin), mutta se on vaan niiiiin erillainen kuin Jimi, jo lähdössä. Olen käyttänyt Rialla janan loppupalkkana myös narupalloa, joka surukseni kelpaa vasta sitten kun olen eka keskeyttänyt sen jäljestämisen. Ria vaihtaa siis nyt sekä ruuan että lelut jäljestämiseen, äärimmäisen lupaavaa kun niitä keppejä miettii ja niiden palkkaamista kun se ei tosiaan siis nosta maasta edes lempinarupalloaan. Taidan haistaa siis erikoisjälkikoiran, siinä sentään selvästi voi saada koularit vaikka karseesti niistä esineistä ei pisteitä herahtaisi.
Tottiksessa on hiottu hyppynoutoa ja se on ihan ok. Jimi tehnyt painavimman kapulan nostoja, ne todella hyviä. Lisäksi Ria kävi kerran puruissa ja oli pimeässä ja piiskan paukuttelun jälkeen kyllä aika karvat pystyssä.
Nyt ollaan kunnostauduttu esineruudun parissa ja etenkin Rian kohdalla, ryhtiliike tuli kyllä tarpeeseen. Kesän aikana Ria oli kokenut melkoista taantumusta, joten rouheasti me sitä kokoon ruvettiin karsimaan. Eilen saatiin jo aivan mallikas suoritus, joka oli kestoltaan pitkä (Ria haki 5/5 esinettä ja joutui välillä ihan tosiaan hakemaan) mutta silti perustui koiran omaan aktiivisuuteen. Noh ilmaiseksi tuon koiran kanssa tulee harva asia, joten miksipä se ruutukaan tulisi.
Jimi taas on tehnyt hyviä ruutuja ja nopeasti kolme esinettä on käteen ilmestyneet. Jiminkin harjoitukset ovat toki maastollisesti olleet suht helppoja, mutta ihan tarkoituksella sille onnistumisia ruudussa haluan tarjoilla.
Tottiksessa koitettiin pitkästä aikaa esteitä viime viikolla. Viimeiksi kun niitä joskus vajaa pari kk sitten koitettiin, Rialla oli vähän vaikeaa metrisen kanssa. Tällä kertaa ongelmia ei ollut ja hienosti se sen sekä koekorkeudessa olevan a-esteen könysi. Ehkäpä se siitä, näitäkin olisi toki kivempi treenata hieman useammin.
Jimi sen sijaan taas väläytti osaamistaan. Se teki muutaman todella ilmavan ylityksen metrisestä, väliin yksi lähes lonkista kiinni jääminen ja taas mallikas ylitys. Jos se ei keskity hyppäämään vaan keskittyy johonkin muuhun (kapulaan, minuun tms) on ylitys kyllä selvästi herran hallussa. Fyysisesti se ei selvästi ole juttu eikä mikään. Kyllä se voi sitten joskus olla hankalaa.
Su Ria kävi myös pikaisesti toko-kurssilla, jossa mietittiin luoksetulon maahanmenoa ja ruutuun lähtemistä. Ruudussa saatiin vinkki vahvistaa koiran lähtemistä ilman ärsykkeitä lähettämällä se jostain muusta kuin perusasennosta, josta lähteminen on Rialle niin vaikeaa. Maahanmenon nopeaksi saaminen on vähän hankalaa, kiitos ystävämme the vaanimisen, mutta jotain ideoita siihenkin heiteltiin. Täytyy katsoa mitä kehkeytyy vai kehkeytyykö mitään.
Muuten ollaan kävelty rauhallisesti, ulkoiltu omalla pihalla ja väliin koitettu vähän huilailla. Venla on myös keksinyt Rialla ratsastamisen ja yrittää toistuvasti karata maassa olevan koiran selkään. Rian suureksi suruksi jänikset eivät enää jatkuvasti majaile ulkotarhassa, joten paimenen touhut on hieman rajoittuneet. Pitääkin muistaa ottaa joku päivä kuva millaisen neuroottisen koiran ringin Rian on juossut kanitarhan ympärille. Se on selvästi löytänyt kutsumuksensa
Vepeilyn jälkeen ei puruihin ole kovasta yrityksestä huolimatta päästy peruutusten ja päällekkäisyyksien takia. Tottista ollaan väännetty ja joku jälkikin ajettu.
Tässä video Rian jäljestä. Edelleen se ei mikään intensiivisyyden huipentuma ole, riittävä toki hyvinkin mielestäni. MIkä positiivista, mitä ei ehkä videolla niin näe, on se, että se oikeasti ajaa nousevaan viettiin. Viimeinen kulma on teknisesti jäljen huonoin, mutta toisaalta olen siitä iloinen, sillä siinä koira osoittaa sen mitä olen sille yrittänyt pari vuotta opettaa, edetä ei saa ennen kuin seuraava askel on tiedossa. Jimillähän tuohon palattiin suhteellisen vanhana kulmaongelmien takia, eikä sitä pyörähdystä ole saatu kaikissa mielentiloissa kytkettyä pois vieläkään. Siksi Rian kanssa on tuohon asiaan todellakin paneuduttu alusta. Välillä jo asia minua hieman harmitti, sillä etenkin metsässä maavainuisena koirana Rialla oli selvästi ongelmia edetä kun maasto. Mutta toisaalta pellolla todellakin arvostan tuota ominaisuutta ja ehkä metsässä hankitun rutiinin avulla sujuvuutta saadaan myös sinne.
Jäljen lopussa Venla päättää autolta juosta koiraa vastaan ja se selvästi häiritsee Rian suoritusta lopussa. Koira ja lapsi kohtaavat loppukipalla, jonne on tuon viimeisen videon loppumisesta matkaa n 5 askelta.
Ja koska videokameran laturin piuha oli hukassa niin taattua digipokkari kamaa luvassa =)
Viime torstaina järjestettiin lähes kirjaimellisesti meidän naapurissa vepe-ilta. Menimme Jimin kanssa sinne mukaan, juoksuinen Ria jäi vielä kotiin. Jimihän on joskus nuorempana poikana testaillut perhepiirissä vepeä, mutta siitä on jo aika tavalla aikaa. Eli aika nollapohjalta mekin touhuun lähdimme.
Ensimmäisenä koetettiin hukkuvan pelastamista. Siinä JImi kyllä tarttui patukkaan ja lähti kuljettamaan rantaa kohti, mutta koska ranta oli niin matala ja hukkuvan lähes mahdoton kellua, ei yhtään sellaista nappisuoritusta saatu aikaan. Seuraavaksi vuorossa oli vieminen, jota treenattiin ensimmäisenä kuivalla maalla, tämän ollessa Jimille helppo nakki.
Sitten vuorossa oli minulle kiinnostavin osio, mitä ei koskaan oltu testattu eli veneestä hyppääminen. Toki uskoin, että Jimi tulisi, mutta silti minua vähän jännitti. Eka rantavedessä pari kuivaharjoittelua, sitten turri veneeseen ja syvemmälle ja lyhyen miettimisen jälkeen päätti Jimi loiskauttaa veneestä äidin luokse.
Loppuun oli vuorossa vielä veneen hakemista ja esineen viemistä veneelle uiden, joka sujui ihan jees kunhan minä olin veneessä vastaanottamassa.
Mukava ilta ja mukava laji ja ennen kaikkea mukava koira! Kukaan koira ei tietenkään ole täydellinen, mutta silti sitä ei oikeasti voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen tuosta koirasta ja sen ominaisuuksista. Ainoa asia mikä minua surettaa on se etten usko enää koskaan toista samanlaista briardia saavani.
Tällä viikolla on Rian kanssa nenää käytetty pari kertaa. Ria on jäljestäjänä äärimmäisen tarkka, sen vauhti on toki melkoisen hidas, mutta uskon vielä tässä vaiheessa sen korjaantuvan ruuan vähentyessä. Toisaalta nautin siitä, että sen kanssa voi tehdä millaisen jäljen haluaa ja se ajaa sen sillä samalla omalla tyylillään alusta loppuun asti (ok, alussa sillä heiluu häntä, joka onneksi sitten lakkaa heilumasta). Tällä viikolla vetäistiin piikin poikasta ja serpentiiniä ja kaarteita ja Ria ajelee ne sen kummempia kakomatta.
Sen verran aikaa siitä kuitenkin on kun Jimi oli tuossa vaiheessa, että toiveissa olisi sunnuntaille kimppatreenit Pirjon kanssa, jotta joku muu katsoisi tuota tilaa. Toki Jimikin oli nuorena äärimmäisen rauhallinen jäljestäjä (sehän on ajanut vuosi tolkulla löysillä liinoilla pellossa), joten sitäkin vasten en vielä jaksa hiuksia repiä päästä tuota huolehtiessa. Mutta toki aina toinen näkemys on toinen näkymys, pystyypähän paremmin miettimään päätöstään.
Jos tunnetilaan muutoksia tehdään, uskoisin tekeväni sen paineen kautta. Mutta toisaalta Ria on niin tarkka, että sen jäljillä ei kamalasti tartte mihinkään puuttua, joten en ole ihan varma kuinka sitä painetta sitten rakentelisin. Noh, tänä syksynä ei ihmeisiin enää ruveta, jälkeä toki pidennän aika tavalla ja ruokaa vähennän. Koira on sen kertonut, että siihen pystyy.
Jimi on taas ajan puutteen takia huilinut, mutta tänään on koko ilta Jimille ja vepe-kurssille. Saas nähdä mitä seuraa.
Maanantaina saavutettiin Rian juoksuissa Jimiäkin kiinnostava piste ja lenkit yhdessä ei enää onnistu. Mutta kuinka taivaallista on juoksut ilman beaglen kaiholauluja. Jimi nyt on sisällä vain vähän rauhattomampi ja ehkä se tietää mitä meillä seuraa jos yöllä kovin alkaa rakkauttaan ääneen julistamaan.
Vielä pari videota loppuun
Eka turrien puruista joskus ehkä heinäkuulta
Siinä Jimistä huomaa jo vähän väsymystä piilolle tullessa, kun noita oli jo muutama tehty ennen videon alkua
Siinä lopussa alkaa Ria tarjoilla vähän vaanimista, mutta onneksi maalimies saa sen siitä tilasta pois ennen purua. Tuo on siis Rian ekoja hihatreenejä tai treenin loppu ja ihan kohtuullisilta nuo otteet ainakin videolta näyttäää. En enää muista miltä ne oikein siinä treenin aikana näytti.
Ja loppuun vielä video siitä kuinka kivaa välillä on treenata lapsen kanssa
Tämä video tuli mieleeni kun tiistaina seurasin kuinka Venla teki parhaansa sabotoidakseen Rian jälkeä ja kehtasi vielä seuraavana päivänä ottaa koiralta kunnian väittämällä, että hän itse löysi pellosta kissanruokaa eikä Ria-raasulla ollut asian kanssa mitään tekemistä. Ihanaa, kohta niitä juoksee tuossa kaksi, tuskin maltan odottaa
Eilen käytiin tekemässä ekat purut sitten leirin. Tai Ria oli ainoa turri joka pääsi puremaa, sillä koiran ohjaaminen alkaa olla jo pikkasen tuskaista hommaa ja apuohjaajan käyttö Jimin kanssa on vähän hankalaa enemmän liikkeen, käskyjen ja pakotteiden ajoittamisen yms yms suhteen.
Vähän minua mietitytti mitä Ria tuumaa apparista, mutta se ei kerta kaikkiaan välittänyt pätkääkään. Ja vetäisi muutenkin melkoiset treenit. OK, eihän se ole mikään pakan vahvin kortti, mutta jestas se taas yritti. Ekaan puruun ei appari antanut liina tukea,joten se oli otteiltaan huono, mutta sen jälkeen se oikeasti puri, ihan vielä kanavoidessa tunsi kuinka se puree ihan tosiaan. Lisäksi tykkäsin sen aktiivisuudesta aggressiolla, koko ajan se vähän häilyi siinä rajoilla, että pelottaako ihan liikaa vai ei, mutta siitä huolimatta se haukkuessa alkoi itse pyrkiä lähemmäs ja lähemmäs maalimiestä kuitenkaan ajattelemattakaan purra hihaan kiinni. Olin koiraan enemmän kuin tyytyväinen, Ria pani ihan parastaan =).
Jimi sai tehdä sitten vain jäljen, koska sen ohjaaminen onnistuu isommallakin mahalla. Noh, selvää oli mitä lajia Jimi oli tulossa harrastamaan, kun raahasin sen siitä puru"kentän" ohi ja kun annoin sille jälkimerkin ja se alkoi pikkasen orientoitua lajiin, päästi se haukkuja suustaan =). Tässä vaiheessa taisin tokaista, että oli viimeinen kokeilu tätä tyyliä, mutta siinä keskittyessä alkoi koira tasaantua ja paalulla se kykeni tekemään ihan normaalin lähdön. Jälki oli vähän sellaista miten Jimi nyt ajaa, alussa etenkin häntä heiluu aika tavalla, mutta iloinen olin siitä mitä sen itsevarmuudelle on tapahtunut. Pari kulmaa se ylitti puoli koiranmittaa ja kun se vielä viime kesänä veti vastaavassa tilanteessa paniikit (tiesi minne jälki jatkuu, mutta ei kyennyt jatkamaan ilman tarkastelua) nyt turripoika jatkoi matkaa samantien sujuvasti, ihan kuten kuuluukin. Myös kaarre meni ihan sujuvasti ja senkin oletan johtuvan tuosta itsevarmuudesta, ne varmanpäälle tarkastelut jää pois. Eihän tuo ole sellainen suoritus, johon tiedän koiran parhaillaan pystyvän eikä vastaa omaa ideaalia suoritustani, mutta ihan kelpo jälki se oli (vaikka treenikavereita alussa nauratti Jimin heiluva häntä,) ja toki jos se koko jäljen jatkaisi tuota rataa ja esineet ilmaisisi ei ykköstulos olisi vaan haave. Esineistä se ilmaisi ekan hyvin, tokan kohtalaisesti ja kolmatta yritti ohittaa. Mutta kyllähän tällainen jäljestäminen ihan jäähdyttelyllä kuullostaa ja rehellisyyden nimissä sellaista onkin.
Mutta ehkä Jimi jos kuka on sen ansainnut, siitä ainakin treeniporukalla oltiin samaa mieltä.
