tuli meillekin ja loppumetreille asti jatkuneen jännityksen myötä sai ao:mme järjestettyä peltojälkileirin viime viikonloppuna. Kouluttajaksi meille etelästä ajeli Alasen Tomi.

Jälkiä ei montaa turreilla ollut takana ja kevät oli sujunut ihan jees, ei nyt mitenkään hullun hyvin, mutta valon pilkahduksia oli ollut. Ria on ajanut hyviä jälkiä, mutta ei ilmaissut lainkaan esineitä. Sen sijaan se on tarjonnut esineillä mm. esineen kiertämistä koukkaamalla, takajälkeä ja ylittämistä. Konstit on siis monet. Sen sijaan Jimi on kaikkien yllätykseksi ollut aivan himoilmaisija. Välillä aivan järjettömällä tempperamentillä se heittääntyy esineille ja on varmaan elämänsä ensimmäistä kertaa ennakoinut esineilmaisua. Järkytyin siitä niin pahasti, että hetken jo mietin sen hyväksymistä (oisko 1m ennen esinettä pistänyt maahan), mutta onneksi kuitenkin rohkaisin turria jatkamaan ja tämä ihme ei ole uusinut.

Leirillä harjoituskoirana oli siis Ria ja Jimi vaan hengaili mukana. Rialle ongelmana oli siis esineet, mutta eipähän sitä aina arvaa mitä elo tuo eteen ja Jimin perinteitä seuraten Ria esitti lauantaina ekalla jäljellä täydellistä jäljestämättömyyttä. Se oli siis niiiiiin paska ja minä olin niin shokissa, että oksat pois.

Mistä se sitten johtui, paha mennä sanomaan. Se oli eka vieras jälki, tehty tosi tosi tosi tosi märälle pellolle (muutaman päivän kaatosateet täälläpäin), jälki oli kaukana autosta ja annoin sen humppailla sinne väkijoukossa vapaana. Ehkä joku noista, nuo kaikki tai ei sitten mikään selittää sen, mutta jeesus mua masensi. Ja paha kai se on mitään esineilmaisua siinä kovin koulutella kun se oli sen jäljen pienin ongelma.

Lauantain toko jälki ja sunnuntain jälki oli sitten jo lähempänä normaalia, ei vielä sellasita mitä se voi olla, mutta jo ihan siedettävää kamaa. Ohjaaja sai noottia liinan käytöstä ja koirakin sai ilmeisesti painetta sen verran ulkoisista tekijöistä, että ilmaisutkin maistuivat ihan itsekseen.

Noh,nöyryyttävä kokemus tuo ainakin oli, siinä mulla vasta varsinainen jälkikoira. Uutta oppia tuli kuitenkin ohjaajalle ja etenkin Jimille sopivaa koulutustatapaa näin käytännössä. Hitsit, kun aikakoneella pääsisi taaksepäin niin sitä olisi niiiiiiin viisaampi. Ria jäljestämisessä pantiin asioita vähän mittasuhteisiin eli siis kuinka vakavaa on puolen koiran mitan jäljen ylitys kulmissa kun koira osaa sen rauhassa ja itsenäisesti ratkaista. Mitä maksaa korjaaminen ja montako pistettä menettää kokeessa. Samaa realismia haettiin vähän joka askeleen tarkastamiseen ja esineiden ilmaisemiseen.

Lisäksi Tomi huomautti meitä kaikkia etanamaisesta etenemisestä ja painotti treenien suunnittelua. Ja tottahan se on, mutta ehkä minäkin joskus vielä opin etenemään sillai järkevästi eikä näitä aina tartte rakentaa kuin iisakin kirkkoa.

Tässä vielä pari Susanna Tiilikaisen aurinkoisena sunnuntaina ottamista kuvista

Ria jäljellä

Ja kyllä sitä osattiin esineet ilmaistakin

Ja sitten Jimi lempiharrastuksen parissa

Ensin se pitää napata

ja sitten sitä voi onnessaan mälvätä

Osa-aika eläkkeessä on omat hyvät puolensakin =)

Jo parin viikon ajan on saanut FB:stä lukea hehkutuksia toisten jälkikauden avauksista ja meillä vielä lenkkeillään jäällä ja lunta taitaa olla takapihallakin vielä  50 cm eli omaa kauden korkkausta saa odotella tosiaan. Eikä onneksi yhtään polttele. Lisäksi toukokuussa ao:n leirille saamme huippukouluttajan Alasen Tomin neuvomaan turrejakin jäljen saloihin, joten olisi kiva muutama jälki pohjalle paukuttaa että leirin esitykset vastaisi perusesitystä mahdollisimman hyvin.

Mutta koska tekosyyt ilmaisujen osalta on ohi (eli Elias on mahanahkan oikealla puolella) niin ilmaisuja olemme molempien turrien kanssa harjoitelleet ahkerasti. Jimillä ne sujuu hyvin kuten yleensäkin ilman jälkeä ja Ria on kehittynyt huimaa tahtia. Pitäisi alkaa saada jo jälkiin yhdistettyä noita.

Tottiksissa ollaan pelleilty ruudun kanssa, joka sujuu aika mallikkaasti. Lisäksi Ria on tehnyt kaukoja ja ollaan taas vaanimisen kanssa tekemisissä eli en saa viettiä katkeamaan tai jos katkaisen sen pakotteella, ehtii Ria käskyä odotellessa hankkiutumaan takaisin vaanimistilaan. Suunnitelma viettikatkon rakentamiseen on laadittu ja huomenna toivottavasti päästään sitä sisään ajamaan. Hyvä puoli tässä on se,että en ole apparia käyttänyt liikkurina ollenkaan, joten nyt voin yrittää kikkailla apparin sijoittumisen kanssa koiralle merkkiä noiden viettikatkojen luomiseen. Onnistuu tai ei onnistu, saas nähdä.

Jäällä ja kelkkaurilla lenkkeillen ollaan nautittu talven antaessa turhan hitaasti tilaa keväällä. Mutta kyllä se sieltä vielä tulee, esineruutuja pääsee jo varmasti loppuviikosta tekemään. Jänskää!

Koiraharrastus on siitä hankala harrastus, että siinä nämä "välineet" vanhenevat auttamatta eikä uusien sopivien löytäminen ole aina mikään helppo homma. Jimihän nyt periaatteessa jätti jo hyvästit koekentille, koepelloilla toki toivoisimme pyörähtävämme vielä. Rialle alkaisi täysi rähinä keväästä, toivottavasti useampikin koe mahtuisi ensi kesälle. Mutta mikään pentunen se ei enää ole. Selvää on se, että jos suojelua haluaa harrastaa, ei briard ole mikään vaihtoehto. Yhtä selvää valitettavasti on, että karvattomat pennut, pitkät treenimatkat ja miehen vuorotyö tekevät suojelun tavoitteellisen treenaamisen mahdottomaksi. Kansallisella puolelle ja peltojäljelle puolestaan pidän briardia ihan siedettävänä vaihtoehtona. Ja kun olosuhteen näyttävät tällä kertaa tekevän lajivalinnan minun puolesta, taitaa myös rotu valikoituia ikään kuin siinä siivellä.

Pitkän harkinnan ja monien keskustelujen jälkeen alkoi kypsyä ajatus Rian pennuttamisesta. Muistan kyllä tuskaisen hyvin millainen se oli nuorena koirana. Toisaalta olen saanut todistaa tämän matkan ja nähnyt välähdyksiä koirasta jota en aiemmin tiennyt edes omistavani. Totta on, että Ria on koulutettu hieman eri tavalla kuin briard ehkä keskimäärin koulutetaan. En tarkoita tällä sitä, että olisin keskimääräistä parempi kouluttaja vaan sitä, että ainakin näkemäni perusteella koulutustapani poikkeaa monesta muusta. En pidä mahdottomana, ettei Rian kanssa olisi saanut ihan kivoja tuloksia toisellakin tavalla, mutta toisaalta olen aika varma, että tavoittellemaani (koulutuksellisesti, ei tuloksellisesti) en koskaan olisi saanut muulle tavalla. Minulle toinen Ria kelpaisi, joten aloin jalostamaan ajatustani pidemmälle.

Uros vaihtoehtoja pyöriteltiin pitkään ja Rian kasvattajat käyttivät omian kanaviaan tiedon hankinnassa, vaihtoehtojen ehdottelussa ja omaa tietoaan jakamalla. Lopulta päätettiin selvitellä tarkemmin ranskalaista mustaa urosta. Koska toteutuessaan Rian pentueen päätarkoitus olisi tuottaa itselleni uusi harrastuskoira, halusin tutustua urokseen videoita paremmin. Niin tällä viikolla lensimme Pariisiin minilomalle ja samalla kävimme seuraamassa Corinnen ja koiransa VEEDO'CH de l'Aubade aux Bergersin treenejä ja muutenkin tutustumassa koiraan hieman paremmin. Eikä siellä hullummalta näyttänyt. Eniten koirassa pidin sen suhtautumisesta vieraisiin ihmisiin sekä taistelutahdosta. Juuri niitä asioita, jotka Riassa tökkivät varmaan eniten.

Joten nyt tätä ajatusta sitten jalostellaan eteenpäin ja ensimmäinen tavoite on toki saada koiralle jotain tuloksia koekentiltä. Kun jotain mustaa on  valkoisella niin katsellaan sitten tarkemmin jatkoa.

Puruissa Rian kanssa kävi vähän niin kuin olin ajatellutkin. Työstimme pitkän tauon jälkeen väistämistä ja päätimme, että kun sille ei kuormittamalla saada niin tukalaa oloa että se päättäisi lopettaa mokoman hölmölilyn niin sille vaan yksiselitteisesti kerrotaan ettei niin tehdä. Eli toinen liina maalimiehelle ja kun Ria ajatteli väistämistä niin pakoite ja kielto siitä suunnasta ja tämän jälkeen ilman apuja koiran piti jatkaa toimintaa eli haukkumista. Ekat treenit olivat tietysti hankalat, ärsykkeiden pois jääminen on aina hankalaa ja toki se oli koiralle uutta, että pakote tulee maalimiehen suunnalta. Mutta seuraavissa treeneissä Ria sitten jo näytti oppineensa. Pakotteita ei juuri tarvittu ja niiden jälkeen se itse aktiivisesti aloitti vartioinnit, ilman ärsykkeitä. Ja treenin alkua lukuunottamatta, ei väistämistä edes ajateltu. Sille siis todellakin selvästi piti vain kertoa että älä hölmöile, toimi näin.

Myös Jimi pääsi uuden oppilaan kanssa vähän opettamaan maalimiehen työskentelyn perusperiaatteita ja huolimatta pitkästä tauosta, Rian parhaista päivistä hieman pyörryksissä ollut koira näytti, että löytyy se virkahaukku Jimiltäkin. Niistä vartioinneistä oli kyllä räkä poskella aggressio kaukana eikä toki maalimiehen suunnalta sellaista kuormaa tullut että Jimillä mitään tarvetta olisi moiseen ollutkaan. Noh tuohon ihmisen opiskeluun riittää kyllä hyvin tekninen haukkuminenkin, mutta kyllähän se aina omaan silmään särähtää kun vanha sotaratsu tuollaisia esityksiä väläyttelee.

Jimin äiti täytti viime viikolla jo 12-vuotta. Täytyy vaan toivoa, että pojasta ei ainakaan polvi pahene.

Ria siis juoksee ja se oli pakko ynnätä tuohon otsikkoon siltä varalta että tulee joskus täältäkin tarvetta tarkastella juoksujen ajankohtaa =). Nämä juoksut ovat menneet todella helposti, JImi on kyllä päättänyt että joku ihanan hajuinen narttu käy meidän pihalla, se jopa viihtyy hetkiä yksinkin ulkona, mutta se ei millään tavalla yhdistä sitä hajua ja Riaa. Joten ne pystyy yhä lenkittämään aivan rauhassa porukalla, Jimiä ei vaan kiinnosta. Ja eunukki-Paavokaan ei jaksa intoilla. Luksusta.

Muuten treenit on sujuneet tosi kivasti. Rian kanssa on nyt jo pidempään ollut ilmassa sellainen positiivinen mielentila kaikessa tottiksessa. Se vastaa kouluttamiseen aktiivisesti, pysyy aktiivisena, käsittelee painetta todella hienosti. Jos Ria tietää, että joku liike esim menee pieleen, se toki väläyttää sen ilmeessä (hännän asento, korvien asento tms) mutta tekemiseen se ei enää välity vaan se on itse pysynyt ilman apuja aktiivisena.  Eilen harjoiteltiin pitkästä aikaa juoksemista ja siinä ei juuri ollutkaan harjoittelemista. Alunperin Ria veti painetta juoksuun siirtymistä edeltävästä käskystä, sitten viettiä nostamalla siitä saatiin kenguru, mutta eilen se esitti ihan mallikkaat juoksemiset ilman kouluttamista. Keskittyminen oli hyvää ja siksi varmaan pomput jäi esittämättä, kuitenkin niin että koira selvästi innostui juoksemisesta mikä on hyvä koetta ajatellen.

Jimi teki maahanmenon merkkiä ja seurasi ihan liian takapainoitteisesti. En millään saanut sitä vaihtamaan asentoa tai yliennakoimaan merkkiä joten maahanmenot eivät olleet sellaisia heittääntymisiä mitä se osaa tehdä. Nooh, pitää tuota testailla niin kauan että alkaa sujumaan.

Rialla seuraavaksi ohjelmassa tulee noutojen kertausta sekä jäävien kertausta. Sitten alkaisi toivon mukaan olla eka esineruutukelit lähellä ja kohta jo päästäisiin janoille ja tosi toimiin pellolle ja metsään. Kevät se kyllä aina nostaa odotukset pintaan ja innon tappiin. Ehkä tämä Suomen talvi on ihan positiivinen asia, on ohjaajakin kerran vuodessa niin kovassa vietissä että tuskin toiminta-alueella meinaa pysyä =)

Lauantai pyörähdin  mestareiden opissa eli kuuntelemassa Hollolassa Hannun ja Teemun tottissemmaa. Jouduttiin menemään paikalle lauantaina,joka oli nuorien koirien päivä. Sunnuntaina meillä oli nääs ao:n vuosikokous. Mutta vaikka esillä oli vain nuoret koirat, ei tyhjin käsin tarvinnut kotiin lähteä.

Monen koiran kohdalla keskityttiin joko auktoriteetin luomiseen tai viettitason nostamiseen. Ja toki tärkeitä asioita ovat molemmat. Jimin kanssa testailin  noita auktoriteetti"temppuja" kentällä sunnuntaina ja vanha kettu oli tarkkana. Se kyllä niin selvästi tietää milloin on syytä totella ja milloin on vara luovia.

Muutenkin tuolla seminaarissa tuli monta kertaa mieleen, että voi kun olisin tämän tiennyt 8-vuotta sitten. Jimin tullessa oma tieto-taito oli niin heikkoa, koiramateriaali toki rotuisekseen ehkä hieman poikkeavaa ja ehkä yleinen ilmapiirikin hieman erillainen viettitason suhteen. Lopputuloksen nyt tietää kaikki, mutta on vaikea olla jossittelematta.

Temput on temppuja, mutta ehkä seminaarin tärkein anti oli saalisvietin katkaiseminen. Asiana niin yksinkertainen etten oikein edes vieläkään käsitä, miksi en ole sitä omilla koirillani ajatellut aiemmin. Etenkin Rian vaanimiseen tuo vaikuttaisi todella kokeilemisen arvoiselta jutulta. Sunnuntaina kentällä yritettiin viettihässäkällä ja eri asentojen ottamisella saada vaaniminen esiin, mutta sen verran paljon tuota on jauhettu, että Rian asentobingo heitti jo jonkun asennon ennen kuin ehdin kunnolla liikettä pysäyttämään. Mutta ensi kerralla kun vaanimista on ilmassa tottiksissa testaillaan tuota saalisvietin katkaisua varmasti.

Melkein maltoin seisomisen antaa syntyä itsekseen, mutta en sitten kuitenkaan. Vähän suoritusvarmuutta hakiakseni ja tekniikkaa (joka on siis heikko) parantaakseni tein pari avusteista kaukojen seisomista ja sen jälkeen ollaan nähty aika mallikkaita suorituksiakin ohjaajan ollessa lähellä.  Vitsit että tunnen olevani vähän kuin kala kuivalla maalla noiden toko-temppujen kanssa.

Muuten oli kiva nähdä taas se kuinka niitä huonolta näyttäviä harjoituksia pitää vaan uskaltaa tehdä eikä vältellä sitä, että koira näyttää koulutusvaiheessa ihan huonolta.

Muuten ollaan sitten nautittu auringosta, kuutamoista ja hankiaisista. Kevälle ja kesälle alkaa leirejä hahmottumaan, kokeisiin pääsyä toivotaan. Lapset kasvaa, Eliaskin juo taas tuttipullosta,joten äitikin pääsee vähän yksin treenaamaan. Ei siis hullumpaa tähän hetkeen.

Pakkaset paukkuivat ja niin paukkui maalimiehen jalka, joten mikään ei sujunut niin kuin viime päivityksessä haaveilin. Alkuvuosi ollaan siis laiskoteltu, parit purut tehty varamokella. Tokoa ollaan muistuteltu niin että kotona ollaan harjoiteltu lähinnä kaukojen seisomista, joissa olen kerrankin päättänyt odottaa Rian aktiivista tarjoamista ja yllätyksekseni sieltä on alkanut tarjoilua heruakin. Mikäs sen mukavampaa. Lisäksi tottikseen ollaan harjoiteltu jännitteitä, jotka toimii kotona sikahyvin, mutta vieraalla kentällä ne ei vaan toimi, paitsi seuraamisessa, jossa nuo jännitteet toki on jo ihan tuon koiran selkäytimessä.

Myös Jimi on tehnyt kaukoja, toki vähän eri mielessä. Eli Jimi harjoittelee keskittymään ja hallitsemaan hermopainetta. Ylläri ylläri, kyllä se kotona osaa, mutta kentälle mennessä ei oikein tämäkään homma toimi.

Muuten koirat ovat opetelleet vetämään rattikelkkaa Venlan ollessa kyydissä. Sunnuntaina Jimi hieman innostui, veti Venlaa aika vauhtia, tiputti tytön kyydistä ja karautti kelkan kanssa kohti auringon laskua. Meillä kelkkaa ei siis toki vedetä valjaista vaan koirat nappaavat narun suuhunsa ja kiskovat kelkkaa perässään siitä.

Rian juoksuja myös odotellaan alkavaksi ja loppuvaksi. Jospa ne kohta tulisi. Eli aika hiljaista täällä, mutta kevättä kohti, kevättä kohti.

on yhtä hyvä kuin minun arvaus. Vähän tältä meistä tuntui keskiviikkona kun mietittiin kuinka tästä eteenpäin.

Eli keskiviikkona ajeltiin tekemään pikaisesti treenit mukuloiden kanssa. Jimi teki tottikset ja Ria purut. Ja millain Ria puruihin tulikin, se oli oikeasti tosi tosi aktiivinen, haukussa oli kipakkuutta ja koira oli tosissaan ja mikä yllättävintä, purun jälkeen se tunsi olonsa niiiiiiin vahvaksi, että meni hyppimään maalimiestä vasten hiha suussa sitä haastamaan. Nyt pitää muistaa, että puhutaan Riasta, joten me oltiin kaikki tosi yllättyneitä tuosta alusta. Nooh, loppukohti sitä venkuilua alkoi taas esiintymään. Voi kun se nyt vaan tajuaisi, miten sen halutaan kuormaan vastaavan.

Seuraavaksi treeniksi minä ehdotin joko A) happitreenejä tai B) sellaisia tolppatreenejä jossa koira jätetään yksin ja se joutuu ratkomaan itsenäisesti tilanteet.  Jotenkin minulla on tunne että Ria ihan hiffaa mitä siltä halutaan, joten ehkä jotain muuta pitäisi tarjota.

Keskiviikon perusteella minusta kuitenkin tuntuu, että ehkä tuo venkoilu on Rian tapa purkaa harjoituksen kokonaiskuormaa (ja kovia ja kuormittavia treenejä ne ovatkin). Ne eivät tule sellaisista yksittäisistä "Hui, mua pelottaa" -tilanteista vaan kuormaa kertyy kertyy kertyy ja Ria on keksinyt typerän tavan purkaa sitä. Ajattelin, josko onnistuminen (=happitreeni) auttaisi sen tajuaamaan tilannetta. Tai toinen vaihtoehto on yrittää olosuhteilla pakottaa sitä tajuamaan eli poistaa ohjaaja kuviosta. Noh, maanantaina on seuraavat treenit ja siihen mennessä pitäisi varmaan oma kanta muodostaa. Tällä hetkellä Rian ei selvästi ole hyvä olla aggressiolla vaan se tarjoilee myös omatoimisia vietinvaihtoja väliin. Mutta vaikea kai tuota tilannetta on muuten korjailla kun työstämällä koiraa myös sillä viettialueella.

Mikä on kuitenkin tosi positiivista, se on saaliilla tosi tosi aktiivinen ja se puree todella hyvin ja otteessa kuormituksen kohdistaa oikein eli alkaa vastustamaan. Ei tässä Riassa ja vuosi sitten nähdyssä turrissa kyllä paljoa samaa ole, ehkä takkuinen turkki korkeintaan.

Joulu tuli ja meni ja vuosikin ehti vaihtua. Meillä molemmat juhlat menivät varsin rauhallisissa merkeissä, kuten koko viime vuoden loppu.

Vähän ollaan treenailtukin. Puruissa ollaan jatkettu Rian hengähdystauon poistamista ja saatu aikaan hyvää ja pahaa. Hyvää on, että kun Rialta on vaadittu enemmän, se myös taas antaa niin paljon enemmän että itse kukin meistä miettiin, onko tullut pahastikin vedätetyksi. Piiskat ja muut ei enää huimaa pätkääkään. Mutta samalla tulimme opettaneeksi Rialle "tuen" (tai mikä tämän tarve nykyään onkaan, ei ainakaan liika kuormittuminen, siitä kaikki ollaan varmoja) hakemisen minulta. Ja taas olemme kaikki aivan ymmällämme.

Noh, ainakin tunnepuolella on tuota koiraa taas puhuteltu urakalla ja siinä missä se ennen joulua ei oikeasti osannut vastata uhkaan aggressiolla niin jo viime treeneissä alkoi vietin noston jälkeen meno näyttää aivan toiselta ja samalla tuon tuen hakeminen jäi pois kokonaan.  Kokeeko se sitten olonsa niin epämiellyttäväksi aggressiolla että yrittää väistää pois sieltä, mutta kun pantiin kunnon rähinä päälle ei koiralle annettu mahdollisuutta kun tarjota tavaraa ulos? Mene ja tiedä, mutta kyllä tuon treenit monta harmaata hiusta aiheuttavat. Mutta siis kokonaisuutena Ria on taas ottanut ison ison askeleen eteenpäin, siinä mielessä olen kyllä todella iloinen ja onhan se ihan uskomatonta katsella pikkutyttöään hommissa kun valkoiset hampaat vaan vilkkavat harmaan karvapehkon sisältä ja haukku ja koiran otteet alkavat olla sellaiset, että enää ei mokke pääse helpolla karvoista kiskomaan.

Tottiksessa ollaan vahvisteltu juoksuun lähtöjä, tehty pikkasen taas painetta, testattu eteenlähetyksen maahanmeno ja todettu, että jäävissä mielentila alkaa pikkuhiljaa löytyä. Juoksuun lähtemisissä koira ei enää valahda tyystin epävarmaksi (olisi varmaan tämäkin kannattanut ihan alusta asti opettaa) ja eteenlähetyksistä on muodostumassa Rian bravuuriliike.

Jimi ei kamalasti ole treenannut vaan on potenut vähän etutassuaan. Eliaksen tultua ja etenkin lumien tultua metsäautoteille on koirien lenkitykset olleet vähän huonolla tolalla ja hihnassahan nuo eivät saa tehtyä kuin tarpeensa (eikä Jimi edes niitäkään), joten aina kun lenkille päästään on koirat räjähtää onnesta. Riahan on Jimiä nopeampi juoksija, mutta Jimi ei päästä Riaa koskaan ohi vaan epäreilusti toklaa sen maahan. Tästä Ria on oppinut tavan juosta Jimi kiinni, haukkua sen takana ja uusimpana Ria yrittää näykkiä Jimin persuuksia. Viikko sitten olin koko kööriä lenkittämässä ja Ria aloitti taas pelinsä kunnes Jimiltä meni hermo ja turrit päättivät vetää jäsenten väliset. Mitään vakavaa se ei ollut, paljon ääntä, ei ollenkaan hampaita, mutta tässä rytäkässä Jimin etutassuun kävi jotain. Kolmella jalalla se könkytti kotiin ja levolla jalka näyttää jo ihan normaalilta. Mutta varoen tahdon Jimiä käyttää,niillä tassuilla olisi tarkoitus painella vielä monta monta kilometriä. Samalla huomasin, että ensimmäistä kertaa ikinä Jimin anturat alkaa vähän halkeilla. Öljyä ruokaan on jo lisätty, pitää vielä kaupungista ostaa jotain rasvaa anturoihin. Rähinöitä estääkseni ja pikku-JImiä suojellakseni ollaan säännölliset lenkit pakotettu taas osaksi ohjelmaa (Ei aina mitään helppoa kun matkassa on yksi lapsi pulkassa, toinen rattaissa, kaksi koiraa irti ja yksi hihnassa ja maastoksi pitää löytää syrjäinen tien jossa saa kärryn käännettyä) ja lisäksi Rian haukkumisen suhteen on otettu nollatoleranssi.

Muutenkin lapsi-koiraperheen elämän yhdistäminen ei ole aina niin helppoa. Nuorena koiranahan Jimi veti aika paljon ja ihan kaikkea (sukset, potkuri, juoksija. pyörä, pulkka) ja suhtautui asiaan jimimäisen intohimoisesti. Nythän pyörästä Jimi on opetettu lähes pois tiukalla kuurilla ja kovalla käskytyksellä joka kerta kun se kääntyy pyörää päin. Nuo muut on sen verran harvemmin käytettyjä, että niihin koulutus ei ole purrut, mutta asia ei aina naurata, kun Jimi yrittää karkailla hiihtämään opettelevan Venlan viereen haukkumaan tai alkaa ulvoa aina kun potkuri otetaan esille ja karjuu kun pulkka lähtee liikkeelle. Pulkan suhteen tilanne alkaa olla jo hallinnassa, myös lumikolaa saamme käyttää nykyisin rauhassa. Mutta nuo sukset ja potkuri saa kyllä pikkukoiran pään tyystin sekaisin. Mutta ehkä se tästä ajan ja koulutuksen kanssa, välinpitämätöntä siitä ei varmaan ikinä saa, mutta jonkinlaista tasapainoa tässä yritetään hakea. Vedättää en enää Jimiä raaski, mutta olisi kiva kun se voisi juosta irti mukana hiihtolenkkejä ja potkurilenkkejä. Ja koirakin pystyisi rentoutumaan eikä vaan koko ajan kiihkeänä kyttäisi mahdollisuutta päästä vetämään. Voitte varmaan kaikki kuvitella miksi meillä ei koiria juoksuteta moottorikelkalla, tuo hullu varmaan kiskoisi itsensä hengettömäksi ja senkin jälkeen juoksisi vielä 100 m silkalla tahdonvoimalla. Ria on koirana kuitenkin niin erillainen eli pitäisi vetotreenit aloitella kuitenkin sen kanssa. Tuskin löydämme Rian kanssa itseämme tällaisesta tilanteesta. Ja toki ymmärrän kyllä Jimiäkin, jos 5 vuotta potkuri ja sukset on tarkoittaneet vetämistä, mistä se voi tietää ettei näin asiat enää olekaan. Ja kiihkeänä koirana Jimi kyllä kertaa mitä ajattelee, niin, että tyhmempikin tajuaa.

Jimi täyttää tänään kahdeksan ja lähettää onnittelut siskoilleen maailmalle ja pilven reunalle! 

Meidän perheen hartain toive on, että näitä vuosia kertyy vielä monta monta lisää. Vielä ei vauhti liikaa tassua paina ja viime koittamalla A-estekin ylitettiin yhä tutun lennokkaalla (ja vailla minkäänlaista tekniikkaa) olevalla tyylillä

Jos saisin vitosen joka kerta kun treenien jälkeen toistelen päässäni "Se kuuluu tähän koulutusvaiheeseen" olisin jo rikas nainen. Etenkin Rian kohdalla paikkaansa pitää etteivät ne hyvältä näyttävät treenit ole niitä parhaita treenejä. Mutta toki se uskoa koettelee kun koira esim puruissa tipahtaa X määrän hihasta ja hommaa vaan tehdään koiralle hankalammaksi ja hankalammaksi. Riassa on kuitenkin se positiivinen puoli että se oppii. Se ei välttämättä näy siinä harjoituksessa, mutta seuraavissa treeneissä ei otteiden kanssa ollut ongelmaa, vaikka hommaa ei todellakaan tehty koiralle helpoksi vaan se joutuu puremaan kuorman jälkeen, se joutuu puremaan ilman kuormaa ja se joutuu aina puremaan kovasti ja yhdellä otteella tai muuten se yritetään tiputtaa hihasta. Ja voi sitä onnea kun niin konkreettisesti näkee mitä ne huonot treenit tuottavat, uuden koiran.

Sama pätee myös tottikseen. Nyt minulla on koira joka tekee hyvät jäävät ja hyvää seuraamista, mutta se ei tee niitä samassa harjoituksessa. Jos teen paineen seuraamiseen, jäävät hidastuu, jos teen paineen jääviin, seuraamisessa alkaa vaaniminen. Tilanne on ohjaajalle sietämätön ja on taas the koulutusvaiheen paikka. Pitää valita mikä on tärkeintä, laittaa se kuntoon kokonaisuudessa ja edetä sitten vähemmän tärkeisiin osiin. Ei sitä nyt sentään mopolla mahottomia!

Jimin mystinen ontuminen palasi kelien kylmettyä. Se ei onnu aina, ei koskaan rasituksessa, on luustoltaan ja lihaksiltaan ok. Paras arvaus tällä hetkellä on jonkun sorttinen vanha jänne vamma, joka sitten kylmällä alkaa himppa vaivata levon jälkeen. Se ilmenee satunnaisina n. 2  askelta pitkinä ontumisina ylösnousun jälkeen esim aamulla. Muuten koira liikkuu normaalisti.

Olen sitä vähän treenaillut sillai tarkastellen. Puruja Jimi aloitti taas uuden oppilaan harjoituskoirana ja oli ihmeen tasapainoinen. Jimi on otetta huomioimatta hyvä harjoituskoira uusille oppilaille, joten mielelläni sitä annan siihen käyttöön mikäli se ei selvästi onnut poikkeuksellisesti purujen jälkeen. Nyt mitään sellaista ei ole havaittavissa, toki verkkaan sen erityisen huolella ja se on reissun BOT:n mantteli päällä.  Jospa tämä tällä menisi.

Tottiksissa molemmat on tehneet hommia myös ison kapulan kanssa, Jimin tehden todella hyviä noutoja ja Riakaan ei lisääntyneestä painosta ole moksiskaan, Ihan vikat pari askelta se hidastaa palauttaessa vauhtia, mutta kunhan kuherrusaika ison kapulan kanssa on ohi, niin puututaan sitten taas niihin vikoihin askeleisiin.